Nyt nauretaan!

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Osallistuin kaverini kanssa joogaretriittiin Thaimaassa Koh Yao Noin saarella viime joulukuussa. Yhtenä iltapäivänä ohjaaja vaihtoi normaalin joogan naurujoogaksi.  Näin pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen naurujoogani.

Meitä oli tunnilla ehkä 15 tyyppiä – jenkkejä, tanskalaisia, ruotsalainen ja suomalaisia. Suurimmaksi osaksi olimme toisillemme tuntemattomia, ja tunti vaikutti tietysti tosi jännittävältä. Aloitimme hytkyttelemällä silmät kiinni 15 minuuttia. Hytkyttely tarkoitti sitä, että seisoimme väljästi ringissä ja annoimme kehomme hytkyä. Kyllähän se oli aika hullunkurisen näköistä, kun vähän raotti silmiä. Hytkymisen jälkeen tunnusteltiin omaa oloa. Toinen osio oli tanssimista. Musiikki päälle ja jokainen tanssi ihan oman mielensä mukaan 15 minuuttia. Jos rytmitajua ei löytynyt, niin saihan sitä vaikka hypähdellä paikoillaan tai ympäriinsä. Taas tunnusteltiin oloa. Kolmanneksi käveltiin ympäri huonetta ja puhuttiin omaa ei-minkään-maan kieltä 15 minuuttia. Joku puhui tolpalle ”habaziguakenk eknazofaredusat”, ja toinen käveli määrätietoisin askelin kovaa vauhtia selittäen innoissaan ranskahtavalla aksentilla ”mosediee madusdaa ei”. Vau. Jonkinlaista itsensä ylittämistä nämä tehtävät vaativat, ja sitä, että pystyi asettamaan itsensä naurunalaiseksi. Viimeisenä sitten naurettiin, ja nauruhan oli ihan loputonta!

Toinen naurujoogakokemukseni on muutaman viikon takaa kaverin polttareista. Tilanne oli hieman erilainen, koska porukka oli yhtenäisempi ja tarinassa oli ikään kuin päähenkilö eli morsian. Tässä joogassa naurettiin alusta alkaen – aluksi hieman väkinäisemmin tehtävien avulla, loppua kohden nauru oli yhä herkemmässä. Lopuksi menimme makaamaan lattialle siten, että päät olivat keskustassa ja joka toisella jalat poispäin vastakkaisiin suuntiin, korva korvaa vasten. Korvien läpi voisi kuvitella tuulitunnelin, jos se helpottaa mielikuvan luomista. Siinä me sitten naurettiin, kunnes oltiin ihan hervottomia.

Aina nauramiseen ei todellakaan tarvita naurujoogaa. Koomiset tilanteet, hyvät jutut tai muuten vain hyvä mieli saavat nauramaan. Itse nauroin hervottomasti viimeksi sunnuntaina. Kaveri yritti keksiä huikeita juttuideoita blogiani varten, kunnes päädyimme siihen, että hän itse aloittaa oman blogin. Tämä kaverini oli menossa Sibelius-Akatemian tiloihin kirjoittamaan lopputyötä, ja yleisesti tunnettu tosiasiahan on, että musiikki-ihmisten näppäimistö koostuu kirjaimista c-d-e-f-g-a-h sekä esimerkiksi alennuksista kuten b. Niinpä kaverini blogi tulee kertomaan tarinoita, kuten ah ah abba aha aha aha (täydet tekijänoikeudet tästäkin kaverilleni!). Blogi tulee varmasti menestymään musikaalisten ihmisten keskuudessa, sillä upeat kirjoitustuotannot voi paitsi lukea myös soittaa! Voi ei, nyt nauran taas itsekseni täällä hiirenhiljaisessa kirjastossa!

Nauru saa äkkiä hyvälle mielelle. Se muun muassa rentouttaa, saa unohtamaan stressin ja luo yhteyttä toisten naurajien kanssa. Kyllä minulle ainakin kelpaisi hauskempi, rennompi ja stressittömämpi elämä!

Itse toivoisin oppivani paremmaksi naurajaksi. Paremmuus ei tarkoita nauruääntä tai muuta naurun laatuun viittaavaa, vaan kerta kaikkiaan naurukertoja. Uskon, että mitä useammin nauraa, sitä luonnollisemmalta se tuntuu. Kohta nauru on erottamaton osa sinua. Ehkä se ei olekaan niin tärkeää hillitä tätä naurua; pieni hohotus saattaa tehdä ihan hyvää hiljaiselle kirjastolle! Nauru on tietyllä tavalla itsensä haavoittuvaksi asettamista, oman persoonan paljastamista. Naurujooga vaatii joogan vetäjän tilanteeseen heittäytymistä, mutta sinun naurusi vaatii vain sinun heittäytymistäsi.

Milloin sinä nauroit viimeksi? Miltä tuntuisi nauraa juuri nyt missä ikinä oletkin?