Luottamuskeiju

Rakastan uusia sanoja. Uudet sanat osuvat korvaan, herättävät kiinnostuksen. Mikä tuo sana on, mistä se tulee, kuka sen on alun perin sanonut? Mitä se edes tarkoittaa?

Luottamuskeiju on yksi hienoimpia uusia sanoja, joihin olen ikinä törmännyt. Sen on keksinyt yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja taloustieteen nobelisti Paul Krugman. Confidence fairy, luottamuskeiju. Luottamuskeiju leijuu ilmassa sumuttaen taikapölyä eli luottamusta markkinoille. Se on vähän sama kuin ajattelutapa, että jos vain tarpeeksi uskotaan, niin kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Timo Harakka kirjoittaa luottamuskeijusta ja sen taustoista kirjassaan Suuri kiristys (2014).

Keväällä 2010 Alberto Alesina ja Silvia Ardagna julkistivat uusia tutkimustuloksia talouskasvusta. Heidän tekemänsä laajan tutkimuksen mukaan valtiontalouden leikkaukset eivät heikennä talouskasvua. Päinvastoin tutkijat kertoivat, että leikkaukset supistavat budjettivajeita ja vähentävät velka/bkt –suhteita.  Tätä uutta mallia alettiin kutsua nimellä laajentava supistaminen eli expansive austerity. (Mt. 50).

Tähän hetkeen asti Euroopassa oli Harakan mukaan toteutettu keynesiläistä, yhdysvaltain mallin mukaista talouspolitiikkaa. Valtiot olivat taistelleet lamaa vastaan investoinneilla (esim. saksalaiset autobahnit), alhaisilla koroilla ja velkaantumalla. Alesinan ja Ardagnan tuotua tutkimuksensa julkisuuteen suunta vaihtui. Valtiontaloutta alettiin kiristää, ja toivottiin ja uskottiin sen tuovan talouskasvua.

Kun Yhdysvaltojen talouskasvu vuosina 2010-2013 oli 6,2 prosenttia, euroalue ylsi 0,5 prosentin kasvuun. Niiden euromaiden, joissa toteutettiin suurin kiristys, talous kasvoi vähiten ja velan bkt-osuus eniten. (Mt. 186).

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) tuomitsi Alesinan ja Ardagnan tutkimuksen jyrkästi jo syksyllä 2010. Se toteutti oman tutkimuksen samoilla aineistolla, ja löysi monia merkittäviä virheitä Alesinan ja Ardegnan tutkimuksesta. Tutkijapari A&A oli esimerkiksi tulkinnut Suomen IT-huumavuoden 1999 omalla tavallaan. Tuona vuonna Helsingin pörssin arvo nousi 70 prosenttia, jonka vuoksi osinkojen ja optioiden verotulot kasvoivat. Tutkijaparin tulkinta oli, että Suomessa kiristettiin veroja, jonka takia saatiin talouskasvua. (Mt. 183).

Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan komissio päättivät kuitenkin toteuttaa laajentavan supistamisen politiikkaa. Uskottiin luottamuskeijuun, joka toisi valtiontalouden supistamisen myötä luottamusta yksityiselle sektorille. Luottamuksen taas piti lisätä yksityistä kysyntää. Harmi, ettei luottamuskeiju ollut todellinen. Harakka kirjoittaa laajentavasta supistamisesta, että --- koko oppi on satua, joka perustui vain Brysselin taikapölyyn (mt. 190).

Termi luottamuskeiju on jäänyt elämään, vaikka usko A&A:n teoriaan alkaa vihdoin olla mennyttä. Esimerkiksi Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta käytti sitä HS:n haastattelussa ja ekonomisti Ralf Sund STTK:n blogissa. Englanninkielinen termi confidence fairy elää vielä voimakkaammin. 

Kuvasieppaus Timo Harakan Facebook-sivulta. Uskookohan Stubb vielä luottamuskeijuun?

Harakan kirjahan on muuten ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi. Kirjan ehdokkuus on perusteltu seuraavasti:

Vuoden paras talouskirja ja vuoden paras Eurooppa-kirja. Teos tarkastelee talouskysymyksiä laajemmin kuin vain kansallisesta näkökulmasta. Argumentteja riittää, mutta niistä ei tarvitse olla samaa mieltä.

Hiljainen päivä

Joinakin päivänä mieli on tyhjä. Ei tunnu miltään. Toisten ajatukset eivät herätä itsessä ajatuksia. Voin kuunnella, mutten esittää ratkaisuja. Voin kuunnella, mutta vain, jos minulta ei odoteta suuria vastauksia.

Mielen autiomaassa on hiljaista. Lehdet ovat ruskeankeltaisia, syksyn sateiden ja alkutalven pakkasen riuduttamia. Ilma on hiekkamyrskyn jäljiltä sameaa. Sameus on erilaista kuin sumu. Sumu raikastaa, kosteuttaa, antaa hapen virrata keuhkoihin; sameus vain hämärtää. Aurinko on harmaa, sitä voi katsoa kerrankin paljain, avoimin silmin. Hiekkapöly keuhkoissa tekee omaa myrskyään. Sameus on sekä sisällä että ulkona.

Toisinaan, kun maailma on harmaa ja hiljainen, on parempi olla kuin aikoihin. Ei oikeastaan ole olemassa maailmaa, vaan mielen kartta rajoittuu siihen, mitä silmät näkevät. Ulkopuolen hälinä lakkaa olemasta, kiire unohtuu.

Olemassaolo huoneessa pysähtyy paikoilleen, kello lakkaa kulkemasta. Annan kaiken olla, ihan olla vaan. Annan kasvojeni tehdä auringon. Tämä aurinko on kirkas, kirkkaampi kuin mitä kirkkaus voi ikinä tarkoittaa. Tämä aurinko on hiekkamyrskyn kaveri. 

Läppäri remontissa

Viime keväänä läppärini alkoi hengittää niin äänekkäästi, etten kehdannut enää käyttää sitä kirjaston lukusaleissa. Se huokui ja puhisi niin, että itsenikin oli välillä vaikea keskittyä. Ajattelin uuden läppärin hankinnan olevan edessä. Selasin nettiä. Teki mieli ostaa hyvä kone, vaikkei minulla sinänsä ole tarvetta kalliille ominaisuuksille. Kaipasin lähinnä näppäimistöä, jolla on miellyttävä kirjoittaa ja tarpeeksi isoa näyttöä, ettei ruutua tarvitse tuoda nenään kiinni jotain nähdäkseen. Pikkuhiljaa alkoi tuntua hölmöltä ostaa tonnin Macbook tai Lenovo. Siirryin katselemaan käytettyjä koneita. Mutta entä jos ostan koneen, jossa on kohta samat viat kuin nykyisessä koneessani? Ostaminen jäi.

Kesän ajan läppäri pysyi kiinni, mutta syksyllä tutut ongelmat olivat taas siinä. Lentopallon mm-kisoja katsoessa selostajan ääntä ei kuullut puhinan yli. Päätin antaa lenovolleni viimeisen mahdollisuuden ja vein sen pikkuveljelleni huoltoon. Tämä veli opiskelee toista vuotta jotain tietokoneisiin liittyvää ammattikoulussa. En oikeastaan uskonut saavani apua, mutta annoin sille kuitenkin mahdollisuuden.

Veli teki koneelleni (Lenovo vuodelta 2008, käyttis Windows Vista Business) käsittääkseni neljä asiaa:

1)      Turhien ohjelmien poisto

2)      Visuaaliset tehosteet pois käytöstä

3)      Pölyjen poisto tuulettimesta paineilmalla

4)      Kiintolevyn eheytys

Ohjelmien poisto onnistui Ohjauspaneeli – Ohjelmat – Poista ohjelman asennus. Tärkeintä oli poistaa ohjelmia, jotka ovat turhia ja käynnistyvät joka kerta koneen käynnistämisen yhteydessä. Poistoon joutui esimerkiksi vanhentunut F-Secure.

Visuaaliset tehosteet poistettiin käytöstä, jotta Windows nopeutuisi. Tässä valinta täytyy tehdä visuaalisesti kauniin Windowsin ja nopeammin toimivan Windowsin välillä. Ohjeet tähän löytyvät googlaamalla.

Pölyt poistettiin kääntämällä läppäri ylösalaisin ja avaamalla eri luukut ruuvimeisselillä. Sitten tölkki paineilmaa (dust remover) esiin ja suihkuttamaan. Paineilmatölkin saa halvimmillaan varmaan verkkokauppa.comista hintaan 4,90€. Tässä vielä youtube-video aiheesta.

Eheyttämisessä kiintolevyn sisältö järjestetään uudelleen niin, että saman tiedoston osat ovat levyllä peräkkäin. Näin levyn edestakainen lukeminen vähenee ja tietokoneen toiminta nopeutuu. Wikipediasta löytyvä visuaalinen esitys prosessista saattaa auttaa hahmottamaan, mitä levyn eheyttäminen tarkoittaa. Luulisin, että melkein joka koneessa on automaattisesti levyn eheyttämiseen tarkoitettu ohjelma.

Näiden toimien jälkeen läppärini alkoi puhaltaa viileää ilmaa sivulta, puhina ja pöhinä ja henkäily loppuivat, koneen käynnistyminen on nopeampaa ja kone jumittaa lyhyemmiksi ajoiksi kerrallaan (turha nauraa jumittamiselle! jokaisessa meissä on pieniä inhimillisiä vikoja).

Jotta koneeni olisi täydellinen, tulisi minun veljen mukaan tehdä vielä kaksi asiaa:

1)      Käyttömuistin kaksinkertaistaminen

2)      Alustan hankkiminen läppärille

Ymmärtääkseni läppärissä on olemassa käyttömuistia ja tallennusmuistia. Kone käyttää käynnistämiseen ja ohjelmien pyörittämiseen käyttömuistia, kun taas tallentamiseen tallennusmuistia. Jos käyttömuisti ei riitä ohjelmien pyörittämiseen, täytyy koneen siirtyä käyttämään myös tallennusmuistia, jolloin toiminta hidastuu merkittävästi. Minun koneeni käyttömuisti on kaksi gigaa, joka on ihan liian vähän. Vaihtamalla koneen sisuksista nuo kaksi gigan palikkaa kahteen kahden gigan palikkaan koneen toiminta nopeutuisi. Ehkä jopa tuo inhimillinen jumittamisvika poistuisi, kun kone ei enää ylikuormittuisi.

Alusta ilmeisesti auttaisi läppärin kuumenemiseen ja tuulettimen huutamiseen. Toisaalta lenovoni pitää noin kymmenen kertaa pienempää ääntä kuin ennen, joten motivaationi alustan ostamiseen on pieni.

Sellaista tässä vain, että olen tosi kiintynyt sata kiloa painavaan kannettavaan tietokoneeseeni ja hyvin iloinen sen eliniän pitenemisestä.

Fiilikset nyt!
Kuvien lähde: freedigitalphotos.net

Imagistien jäljillä

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Runot ovat aika sopivaa flunssalukemista. Erityisesti olen nauttinut tänään John Gould Fletcherin (1886-1950) tuotannosta. Fletcher edustaa tyylisuunnaltaan imagismia. Imagismissa runon perusyksikkö on kuva (imago). Imagistit arvostivat runokielessä kielenkäytön selkeyttä ja täsmällisyyttä.

Kuva voidaan ymmärtää sellaisenaan (toisin kuin kielikuva, joka tulee tulkita). Puhdas imagismi on siis sitä, ettei runossa ole mitään kuvaannollista ainesta kuten metaforia.

HIEKKARANTA

                Lento

Matalat lammikot

juovat taivaan;

kylmät sinenvalkoiset kuopat

ruskeassa hiekassa.

Pilvet ovat niissä

ja rannan talot;

tuulet sekoittavat

heijastuksen sileän hohdon.

                Appassionata

Minä roiskin noiden matalien lammikoiden poikki:

rikon niiden ohuen kalvon:

kuplat ryöpsähtävät:

käännyn ja katson kuinka saappaitteni jäljet

kohoavat hitaasti tummasta tuulen uurtamasta hiekasta.

- J. G. Fletcher 1915 (suomennos: Pertti Nieminen ja Tuulia Toivonen)

Suomenruotsalainen Bo Carpelan (1926-2011) edusti jossain määrin myös imagismia.

Mies kulkee metsän läpi,

on hämärää, on valoisaa.

Ei tapaa juuri ketään,

Pysähtyy, katselee syystaivasta.

Hän on menossa kirkkomaalle

eikä kukaan seuraa häntä.

- Bo Carpelan 1961 (suomennos: Tuomas Anhava)

Hitaudesta ja nopeudesta

Kärjistäen ajateltuna on olemassa kahdenlaisia lähtijöitä: hitaita ja nopeita. Hitailla lähtijöillä lähteminen johonkin kestää suunnilleen kymmenen kertaa kauemmin kuin nopeilla lähtijöillä. Aina tulee jotain uutta tekemistä: vaatteita vaihdetaan, hiukset laitetaan uudestaan, tavaroita pakataan mukaan. Itse kuulun enemmän nopeisiin lähtijöihin, ja on toisinaan vaikea edes tajuta, mitä kaikkea se toinen edes tekee. Miten tekemistä oikeastaan voi keksiä niin pitkäksi aikaa? Kun itse lähden liikkeelle, toimitan asiat aika rationaalisen järjestyksen mukaan. Syön, vaihdan vaatteet, pakkaan välttämättömät asiat mukaan. Naps, valmista. Kaikki on helppoa niin kauan kuin on lähdössä yksin tai nopean ihmisen kanssa yhtä matkaa. Matkaan voi lähteä vaikka neljän minuutin varoajalla, koskaan ei myöhästytä, kaikki on helppoa ja mukavaa.

Tiedät kuitenkin varmaan tunteen, kun matkaan on lähdössä hidas ja nopea ihminen. Itse tiedän vain sen nopean ihmisen tunteen, sinä saatat tietää sen hitaan puolen. Istun eteisessä kengät jalassa ja odotan. Heiluttelen jalkoja ilmassa, selailen nettiä ja seurailen toisen toimia. Välillä toinen on siinä, katsoo peiliin. Jännitän jalkalihaksiani valmiina säntäämään. Toinen kääntyykin, täytyy vielä vaihtaa paita. Nyt unohtui kasvorasva. Onkohan roskakori kuinka täysi?

Aina ei ole edes kiire, joten ihan hyvin voisi lähteä rauhassa. Lähtemisnopeus on kuitenkin vakionopeus. On vaikea olla hitaampi tai nopeampi kuin onkaan. Jos minä lähden hitaasti, se tarkoittaa, että teen kauemmin niitä ennen lähtötoimia suoritettavia asioita. Täytän yhden ristikon enemmän, luen kirjaa vielä yhden luvun, keitän kahvit ennen vaatteiden vaihtoa.

Aina ei myöskään pitäisi ärtyä, vaikka lähtemisnopeudet ovat erit. Ärtyminen on kuitenkin monesti opittua. Kun istun siellä eteisessä kengät jalassa, ärryn. Olen ärtynyt, vaikkei ole kiire mihinkään. Olen ärtynyt, koska olen aina ärtynyt siinä tilanteessa. Hitaampi ärtyy ehkä siitä, että toinen istuu siellä eteisessä. Hitaampi kuvittelee nopeamman ajatukset, ärtyy hoputtamisesta. Kumpikin ärtyy, vaikkei oikeastaan ole edes syytä.

Viikonloppuna kohtasin ihmisen, joka oli jollain tavalla tosi sinut hitautensa kanssa. Yllättäen en ärtynyt tippaakaan hänen kanssaan toimimisesta. Menin edeltä, jos en jaksanut odottaa. Juteltiin, jos oltiin menossa yhtä matkaa. Jätin ne kengät laittamatta jalkaan ja avasin suuni samalla kun toinen touhusi.

Puhuttiin sitten viikonlopun mittaan muutama sana hitaista ja nopeista ihmisistä. Hän luokitteli minut ihmiseksi, joka herää 13 yli ja on 16 yli jo matkalla. Minä taas seurasin pariin otteeseen hänen valmistautumistaan. Mitä kaikkea ihminen voi tehdä ennen lähtöä? Miksi minä olen valmis; jätänkö jotain tekemättä? Huomasin hänen valmistautumisen lomassa kaiken aikaa miettivän tulevaa. Voisi toisaalta venytellä siinä samalla (iltaa viettämään lähdössä hetkeksi, päivä urheilua takana), pitäisiköhän vaihtaa siihen tarkoitukseen sopivampi paita. Oiskohan tämä hyvä..? (Minä: joo, totta kai, tosi hyvä!) Oiskohan pitäny sitte vielä vaihtaa tuo aluspaita, hmmm. (Minä: tuo on tosi hyvä nyt!)

Päädyin siihen, että tuo hitaampi ihminen ajattelee enemmän. Ei minulle tullut mieleenkään, että voitaisiin ehkä venytellä illalla, ja pitäisi olla siihenkin sopivat vaatteet. Valmistautuessa lähtöön teen nopeat valinnat ajattelematta sen kummempia. Kun esitin ajatukseni ääneen, tuo kaveri kuitenkin kiisti päätelmäni. Hetken mietittyään hän kuitenkin sanoi suunnittelevansa tulevaa aika paljon. Käsitin, että hän käy ennalta läpi tulevat tapahtumat ja varautuu niihin. Hän ei esimerkiksi koskaan jätä sänkyä aamulla petaamatta sen takia, että petaamaton sänky sitten odottaisi häntä töistä tullessa. En minäkään jätä yleensä sänkyä petaamatta, mutta vain siksi, että petaamaton sänky näyttäisi siinä hetkessä epäsiistiltä. En koskaan pääse ajatuksissani niin pitkälle kuin kotiin paluuseen.

Onko siis niin, että hidas lähtijä on hidas koska ei voi ikinä jättää suunnittelemista ja asioihin varautumista väliin? Onkohan hidas lähtijä sitten muutenkin hidas ja nopea lähtijä nopea ylipäätään elämässä? Ainakaan fyysisen nopeuden tai räjähtävyyden kanssa ne eivät taida korreloida. Entä muun elämän - ajattelun, päätöksenteon, arkirutiineiden tai työtehtävistä suoriutumisen - kanssa? Vaikka itse olen nopea lähtijä, olen myös yksi maailman hitaimmista syöjistä. Yleensä muiden kanssa syödessä vaistomaisesti hotkin ruokani, etten söisi viimeistä 15 minuuttia yksin (vaan vain viimeiset kymmenen minuuttia).

Oikeastaan viikonlopun opetus minulle oli se, ettei pidä tuntea syyllisyyttä siitä mitä on. Vastaavasti toisen ominaisuudesta on turha ärtyä. Olen mitä olen ja ylpeä siitä. Ylpeys on sitä paitsi tosi aliarvostettua suomalaisessa kulttuurissa. 

Kuvien lähde: http://www.freedigitalphotos.net/

Muutama sana kirjapiiriä varten

Niinhän siinä sitten kävi, etten ehtinyt lukea Hemingwayta loppuun ennen seuraavaa kirjapiiriä. Huomenna on 10.10., Aleksis Kiven päivä ja meidän kirjapiirin toinen kokoontumiskerta. Valitsin lukemisekseni kirjan Kenelle kellot soivat (1940), jota pidetään yhtenä Hemingwayn merkittävimpänä teoksena.

Kirja sijoittuu Espanjan sisällissotaan vuoteen 1937. Päähenkilö, nuori amerikkalainen Robert Jordan, toimii räjähdeasiantuntijana hallituksen puolella fasisteja vastaan. Kirja kertoo paitsi yhdestä Robertin Jordanin saamasta sotatehtävästä myös monista pääjuonen sisään upotetuista tarinoista. Tarinoiden välityksellä sodan eri vivahteet, merkitykset ja kuvat aukeavat. Kirjan nimi tulee alun perin John Donnen runosta No Man is an Island.

No man is an island,
Entire of itself.
Each is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less.
As well as if a promontory were.
As well as if a manor of thine own
Or of thine friend's were.
Each man's death diminishes me,
For I am involved in mankind.
Therefore, send not to know
For whom the bell tolls,
It tolls for thee.

Täältä löytyy runosta jonkun laatima suomennos. Kaunis runo, jonka sisällössä on jotain samaa kuin sen mukaan nimetyn kirjan sisällössä.

Itse pidän kirjassa eniten siitä, miten henkilöhahmojen luonteet tulevat oivallisesti esiin ilman suuria adjektiiveja tai kuvailuja. Tämä tyyli jättää lukijalle tilaa muodostaa käsitys henkilöistä. Esimerkkinä tästä seuraava sananvaihto (s.60-61):

”Minä teen sen mihin minut määrätään”, Anselmo sanoi. ”Mutta jos tulee taistelu ---, toivon --- saavani kaikkia tilanteita varten hyvin selvät ohjeet siitä mitä on tehtävä, niin että voin välttää pakoon lähtemisen. Muistaakseni minulla oli Segoviassa voimakas tarve paeta.”

”Me kaksi olemme yhdessä”, Robert Jordan sanoi. ”Minä sanon koko ajan mitä pitää tehdä.”

”Siinä tapauksessa ei ole hätää”, Anselmo sanoi. ”Osaan kyllä tehdä mitä vain käsketään.”

Nyt menossa on sivu 326(/590). Ehkä mieluummin nautin joka sivusta kuin vedän tämän urakkana loppuun ennen huomista iltaa. Sitä paitsi en pääse kirjapiiriin. Tällä kertaa lentopallo vie voiton.

P.S. Kesken on myös toimittaja Timo Harakan kirja Suuri kiristys – Tie ulos eurokriisistä (2014). Äärimmäisen hyvä teos, vau. Lukekaa ihmiset, lukekaa!

Kiintymyssuhteita hahmottamassa

Mitä kiintymyssuhde tai tunneside tarkoittaa? Mitä tarkoittaa, että on vahva kiintymyssuhde johonkin ihmiseen? Voiko joku elää ilman kiintymyssuhteita?

Kiintymyssuhde tarkoittaa kai sitä, että voi olla yhteydessä toiseen tunnetasolla. Se on sitä, kun voi toisen seurassa olla avoin ja asettua haavoittuvaksi, paljastaa ajatuksensa ja tunteensa ilman pelkoa. Kiintymyssuhde tarkoittaa luottamusta siitä, ettei toinen loukkaa, vaikka annat hänelle mahdollisuuden loukata. Kommunikaatio on avainasemassa kiintymyssuhteita luodessa. Kommunikaation myötä luottamus, avoimuus ja rehellisyys lisääntyvät, jos kiintymyssuhde syvenee. Kiintymyssuhde tunteena on minulle kiintymys; tunnen kiintymystä, kun ajattelen joitakin ihmisiä.

Varhaislapsuuden kiintymyssuhteilla sanotaan olevan suuri merkitys myöhemmällä iällä. Lapsen ja huoltajan välinen kiintymyssuhde vaikuttaa myöhemmin persoonan kehitykseen, minäkuvaan, itsetuntoon ja siihen, miten helposti pystyy luottamaan toisiin ihmisiin.

Kiintymyssuhteet ovat olleet mielessäni kuluneen viikon aikana. Tein yksinkertaisen tehtävän liittyen omiin kiintymyssuhteisiini, ja tehtävä oli yllättävän paljon ajatuksia herättävä. Tehtävässä piirretään alla olevan kuvan mukainen kuvio. Sisimmän ympyrän sisään kirjoitetaan minä, ja ulommille ympyröille tai kehille kirjoitetaan mieleen tulevien ihmisten nimiä. Sijoita ihminen sitä lähemmäs sisäympyrää, mitä läheisemmäksi hänet koet. Voit vapaasti sijoittaa sinne sukulaisia (äiti, setä, serkku…), kavereita, vasta kohtaamiasi ihmisiä, opettajia, vanhoja koulukavereita – ketä vain tulee mieleen. Varaa aikaa tehtävään esimerkiksi kymmenen minuuttia. 

Suosittelen melkein tekemään tehtävän ennen kuin luet tehtävän minussa herättämiä ajatuksia. Nämä ajatukset nimittäin saattaisivat vaikuttaa tehtävän tekoon.

Pidin tehtävää helppona, ja sellainenhan se onkin. Sen kuin miettii omaan elämään kuuluvia ihmisiä, vähän tunnustelee omaa suhtautumistaan heihin ja kirjoittaa nimiä kehille. Nimien asettuminen kehille herättää kuitenkin monenlaisia tunteita. Syyllisyydentunto – miksen asettanut häntä lähemmäs? Tiedän hänen välittävän minusta tosi paljon. Ahdistus – miksi sisimmät kehät ovat niin tyhjiä? Miksi en ole päästänyt ihmisiä lähemmäs? Helpotus – pidän hänestä ja meillä on aina hauskaa yhdessä, mutta meistä ei koskaan tule läheisiä. Tuntuu hyvältä tunnustaa se itselle. Kaipuu – vielä puoli vuotta sitten olisin asettanut hänet lähelleni, mutta nyt hän on ulommalla kehällä. Minulla on ikävä häntä ja sitä läheisyyttä. Hämmennys – en ole nähnyt häntä kahteen vuoteen ja silti hänen nimensä on lähimpänä minua. Voiko tällainen tunneside olla aito vai onko se vain tunnesiteen jälki tai heijastus? Epävarmuus - miksi unohdin hänen nimensä kehältä?

Kuuluuko tunnesiteen olla aina kaksisuuntainen? Kuinka kestävää on, jos minä välitän sinusta, mutta sinä et välitä minusta? Kehillehän voi periaatteessa sijoittaa myös eläimiä, eivätkä kaikki eläimet välttämättä kykene muodostamaan tunnesidettä ihmiseen. Mitä tarkoittaa, jos kehälle sijoittaa jonkun ryhmän, esimerkiksi peliporukan? Voiko ryhmä vastata yksilön tunteisiin? Ryhmä ei varmaan useinkaan ole yhtä tärkeä jokaiselle ryhmän jäsenelle. Jollekin ryhmä saattaa olla viikon kohokohta, toiselle tapahtuma, johon juuri ja juuri muulta elämältä ehtii.

Tietynlaisia tunnesiteitä voi muodostaa myös tavaroihin ja asioihin. Millainen on ihminen, jolla on vahva tunneside kaikkiin asioihin ja kaikkeen tekemiseen? Kuinka pitkälle voisi päästä, jos asiat eivät ikinä tuntuisi merkityksettömiltä tai tekemiset turhilta? Korreloivatkohan tällaiset tunnesiteet ja älykkyys jollain tavalla?

Mietin näitä, elän erilaisten tunteiden myllerryksessä. Tuntuu, että tietoiset tunteet vievät eteenpäin.