Kirjasuositus: Juhana Torkki - Tarinan valta

Olen harvoin lukenut näin inspiroivaa kirjaa ja siksi haluankin jakaa kokemuksen kanssanne. Olen lukenut myös aiemman Torkin kirjan Puhevalta, ja sen takia Tarinan valta osuikin silmääni seikkaillessani Pasilan kirjastossa. Bestseller-kirjojen laina-aikahan on Helsingin kirjastoissa seitsemän päivää, mutta pidin Tarinan valtaa vähän yliaikaa, koska en millään raskinut luopua siitä. Nyt jo vähän ikävöin tuota kirjaa ja sen inspiroivia oivalluksia.

Kirja yksinkertaisuudessaan kertoo tarinasta. Mikä on tarina, mistä se koostuu, mikä tekee tarinasta hyvän? Kirjassa analysoidaan muun muassa Steve Jobsia, Barack Obamaa, Timo Soinia ja Nelson Mandelaa. Näiden suurten puhujien ja kansan suosikkien avulla käsitellään sitä, miten nimenomaan tarinat heidän puheissaan vetoavat ja vetosivat kansaan.

Kerron nyt neljä yksittäistä asiaa, jotka erityisesti jäivät kirjasta mieleen.

Ensimmäisenä ja päällimmäisenä on seikka, jonka varmasti muistan loppuikäni: ihmismielen taipumus jakaa asiat kahtia. On olemassa hyvä ja on olemassa paha, välimaastoa ei ole. Mitä suurempi tietotulva, sitä mieluummin aivot jäsentävät asiat kahteen. Mustavalkoinen todellisuus. Kerron lyhyesti yhden tarinan Torkin kirjasta, joka sijoittuu Intiaan - varmaan moni muistaa tämän tapauksen uutisoinnista. Intian pääkaupungissa Delhissä raiskattiin ja pahoinpideltiin raa’asti 23-vuotias nainen joulukuussa 2012. Tekijöinä oli kuusi miestä. Ennen vaipumista koomaan nainen ehti sanoa sanat ”haluan elää”. Intian kansa oli raivoissaan teosta ja halusi raiskaajat tuomiolle. Entä miten Intian poliittinen eliitti vastasi kansalle? Ensinnäkin se siirsi tuon koomassa olevan naisen Singaporeen kuolemaan, koska pelkäsi kansan reaktiota, jos nainen kuolisi Delhissä. On kiistanalaista, kuinka paljon lentomatka heikensi naista, mutta pian Singaporeen saapumisen jälkeen nainen kuoli. Poliitikot eivät alkuun kommentoineet koko tapausta mitenkään; viiden päivän päästä pääministeri astui esiin ja luki televisiossa valmiiksi kirjoitetun puheen. Poliitikkojen tavasta kommunikoida paistoi ylipäätään haluttomuus keskustella kansan kanssa sekä tunneälyn puuttuminen lausunnoissa. Yksikin poliitikko kehotti surevaa ja raivostunutta kansaa menemään juhlimaan, koska seuraavana päivänä olisi joulu.

Mitä teille jää tästä tarinasta mieleen? Kuvittelisin, että muistatte viattoman naisen ja raa’at ja väkivaltaiset roistot sekä paatuneen Intian poliittisen eliitin ja muutosta haluavan, hyvän kansan. Ikivanhat aivomme kaipaavat tarinoihin hyvää, vahvaa sankaria ja pahoja roistoja. Tuskin Intian tapahtumien kulku on ollut näin yksinkertainen tai siihen osallistuneiden henkilöiden luonne näin yksijakoinen, mutta mitä useammin tarina toistuu, sitä vahvemmin korostuvat vain nuo tietyt piirteet. Itse koin tämän ihmisaivojen taipumuksen ymmärtämisen jotenkin tosi valaisevana. Ymmärsin selvemmin, miksi koulussa on aina korostettu asioiden kyseenalaistamista. Asioiden kulusta voidaan antaa monta erilaista kuvausta, ja niistä jokainen voi olla totuudenmukainen kertojalleen. Aloin esimerkiksi miettiä, miten länsimaisesti värittynyttä Suomen median tiedotus Ukrainan kriisistä on ollut – onko Venäjä sittenkään tarinan roisto?

Toinen mieleen jäänyt asia liittyykin tiukasti edelliseen eli muutama pointti journalismin nykytilasta. Aiemmin lehdistön rooli oli välittää objektiivista tietoa kansalle; nykyään tuo rooli on mennyt vahvasti siihen, että kirjoitetaan yleisön mielestä kiinnostavia tarinoita. Internetin ja älylaitteiden tukemassa informaation ähkyajassa ihmiset etsivät helppoja, samaistuttavia tarinoita luettavakseen. Torkin mukaan tarinoissa ongelmana on se, että ne myyvät jotain maailmankuvaa – ovat jo ottaneet jonkin kannan asioihin. Jos uutisen rakenne ei vastaa maailmankuvaamme, sen lukemisesta tulee ärtynyt olo (Torkki 2014, 150). Jos sama lehti toistuvasti kirjoittaa oman maailmankuvan vastaisia uutisia, jää lehti lukematta. On pelottavaa ajatella, ettemme enää saa välttämättä oikeaa tietoa tapahtumista median välityksellä, vaan valmiiksi kannan ottaneita tarinoita. Ja että me vielä kaiken lisäksi haluamme sitä. Olisiko sittenkin puhuttava ihmismielen rappiosta eikä journalismin rappiosta?

Yrityksiä varten Torkki antaa kaksi neuvoa yrityksen tarinan rakentamista varten. Ensimmäinen koskee asiakkaita. Yrityksen tulisi kohdella asiakkaita niin, että ne kertovat yrityksen tarinaa eteenpäin. Kirjan esimerkkionnistujana mainitaan verkkokenkäkauppa Zappos. Toinen neuvo koskee yrityksen työntekijöitä. Yrityksen tulisi auttaa työntekijöitä muistamaan, että he ovat ylpeitä yrityksestä. Tästä kirja antaa esimerkkinä suomalaisen henkilöstövälittäjän Baronan. Onnistuneen yritystarinan luominen kuulostaa yhtäkkiä aika yksinkertaiselta! Jos tämä aihe kiinnostaa enemmän, niin Torkki kirjoitti siitä vastikään NBF:n blogiin (Does Your Company Have a Story?).

Viimeisimpänä mieleen jääneenä asiana on Nelson Mandela. Ennen kirjan lukemista tiesin käytännössä kolme asiaa Mandelasta: Mandela kuoli hiljattain, toimi pitkään Etelä-Afrikan presidenttinä ja liittyi jotenkin apartheidiin aikoinaan. Mutta mikä, mikä uskomaton tarina tuo Mandelan elämä olikaan! Seuraavana lukulistallani onkin Mandelan omaelämäkerta Pitkä tie vapauteen (1995).

P.S. Jos haluatte vielä osoituksen Torkin kirjoitus- ja tarinankerrontataidoista, niin käykää lukemassa hänen vähän vanhempi blogikirjoituksensa Psykologinen pääoma -blogisivustolta.