Rajoittunut rationaalisuus

Opiskelen pitkästä aikaa matikkaa. Oikeastaan tämä on vasta toinen matikan kurssi, jolle osallistun lukion jälkeen. Lukiossa rakastin matikkaa. Nautin siitä, että kaikissa ongelmissa ratkaisuun kuljettiin yhtä rationaalista polkua pitkin. Olin hyvä kulkemaan noita polkuja ja opin nopeasti ne tarvittavat säännöt, joilla ratkaisuun päästiin. Vielä lukiossa kuvittelin, että voisin jopa lähteä lukemaan matikkaa pitemmälle. Niin se elämä kuitenkin vain vie tuntemattomiin paikkoihin, ja matikka on jäänyt tosi vähälle sitten ylioppilaskirjoitusten. Elämässä tuntuu riittävän vaihtoehtoja ja polkuja enemmän kuin matematiikassa.

Shakki on aika hyvä mallinnus ihmiselämän ja matematiikan yhdistelmästä. Kuvittele itsesi shakkinappulaksi. Shakissa on 32 pelinappulaa ja 64 peliruutua, ja kaikki nappulat noudattavat liikkeissään tiettyjä sääntöjä. Lähetti esimerkiksi liikkuu vain viistoon, hyppäämättä koskaan kenenkään yli tai siirtymättä erivärisiin ruutuihin. Tämä on nyt siis sinun elämäsi – kuulostaa periaatteessa aika hallittavalta. Vain 64 ruutua joissa liikkua, ja jokaisen nappulan liikerata on ennakoitavissa.

Keskiverto shakkipelissä on kuitenkin 10 potenssiin 120 mahdollisuutta (ykkönen + 120 nollaa). Taloustieteen nobelisti (vuodelta 1978) Herbert Simon tutki aikoinaan paljon shakkimestareita ja heidän pelitapojaan. Simon havaitsi, etteivät mestarit todellakaan punnitse kaikkia vaihtoehtoja, vaan käyttävät tiettyjä nyrkkisääntöjä ja huomioivat todellisuudessa vain pienen osan kaikista mahdollisuuksista. Rationaalinen toimintatapa shakissa vaatisi ihmismieleltä sellaista suorituskykyä, johon ei kykene yksikään ihminen. (Chang 2010, 194-197.)

Oikea elämä käsittää paljon isomman alueen kuin 64 ruutua tai paljon enemmän mahdollisuuksia kuin 10 potenssiin 120. Toisinaan minusta tuntuu ihmeelliseltä, että me ylipäätään selviämme tästä elämästä ja sen mahdollisuuksien viidakosta. Uskon Herbert Simonin ja Juhana Torkin tavoin, että maailma on niin monimutkainen, ettei ihminen voi ymmärtää sitä täysin rajallisen älynsä varassa.

Paitsi että aivomme usein käsittelevät maailman tapahtumia mustavalkoisina, ne myös luovat apukeinoja arjesta selviytymiseen. Jotta elämä ei olisi liian monimutkaista, ihminen kehittää rutiineja tai tapoja toimia. Minä esimerkiksi syön joka ikinen aamu nykyään vihersmoothien. Se on paitsi hyvää, myös nopeuttaa aamuja, kun ei tarvitse käydä läpi kaikkia eri aamupalavaihtoehtoja ja valita niistä sitä parasta. Toinen hyvä esimerkki totutuista tavoista on luentosalin istumapaikan valitseminen. Iso osa ihmisistä valitsee päivästä toiseen sen saman istumapaikan. Saman paikan valitseminen vapauttaa ihmisen pohtimasta, mikä olisi paras istumapaikka juuri tänään, mistä näkisi luennoitsijan parhaiten, minkänäköisten tyyppien lähellä haluaisi istua ja niin edelleen.

Ihmisen taipumus epärationaalisiin päätöksiin sai minut miettimään markkinataloutta. Miten kapitalismi voisi koskaan toimia täydellisesti, kun siellä toimimme me epärationaaliset ihmiset? Informaatiotulvassa me yksinkertaistamme tai toimimme vanhojen, opittujen tapojen mukaan. Ehkä vuoden 2008 finanssikriisi oli osoitus kollektiivisesta epärationaalisuudesta. Kun tuo epärationaalisuus ja unelmointi lottovoitosta veivät mukanaan, kaikkein fiksuimpina pidetyt rahoitusalan ammattilaiset olivat etunenässä juoksemassa tuhoon. Adam Smithin vertauskuva näkymättömästä kädestä toimii siihen asti, kun suurin osa ihmisistä toimii rationaalisesti.

Kenties mieltymykseni matikkaan johtuu sen hallittavuudesta. On aina olemassa oikea ratkaisu, eikä irrationaalisuudelle jää juuri tilaa. Yksi plus yksi on aina kaksi, katsoisi sitä mistä näkökulmasta tahansa.

Tähän tekstiin minua innoitti Herbert Simonin käsite rajoittuneesta rationaalisuudesta (bounded rationality) sekä Ha-Joon Chang teoksellaan 23 tosiasiaa kapitalismista (2010).