Joinakin päivinä toimistolla istuessa mietin, mitä oikea elämä on. Voiko oikea elämä olla läppäreitä, laskelmia, sähköposteja, puheluita, niukkaa vapaa-aikaa ja lyhyitä yöunia? Kysymykseen vastatakseen pitäisi kai määritellä ihan aluksi, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan sanalla oikea. Oikean voisi määritellä realistiseksi kokemukseksi. Realistinen elämä kuitenkin kuulostaa hyvin rationaaliselta, melkein kuin toimistotyöläisen elämältä.
Jos asiaa lähestyisi toiselta kantilta, määrittelisi oikean sellaiseksi yksilön kokemukseksi,
jota määrittävät kyseisen yksilön arvot. Jos yksilö toimii omien arvojensa mukaisesti,
hän tekee oikein. Hankaluudeksi tässä
määritelmässä muodostuu käytännössä muun muassa se, että usein on hankala
erottaa omia henkilökohtaisia arvoja ulkopuolelta tulevista arvopaineista. Toinen
merkittävä ongelma on se, että useinkaan yksilön
oikea ei tässä määritelmässä vastaa yhteiskunnan oikeaa.
Jos nyt kuitenkin pidetään kiinni tästä yksilön oikean
määritelmästä eikä välitetä siihen liittyvistä ongelmista. Käytännössähän
kaikki määritelmät ovat valintoja ja nostavat ongelmia muihin määritelmiin
verratessa.
Kun mietin omaa arvomaailmaa, huomaan, ettei se loppujen
lopuksi ole kovinkaan pysyvä. Tuntuu, että arvostin ihan vain vuosi sitten eri
asioita kuin nyt. Vielä viime syksynä en olisi esimerkiksi tinkinyt mistään
hinnasta viikoittaisista palloiluvuoroista. Kuluneen kesän ja syksyn aikana
olen tehnyt moneen kertaan valinnan jäädä istumaan illaksi nenä kiinni kirjassa
tai läppärin näytössä.
Omassa tapauksessani uudet mahdollisuudet ovat varmaankin
tuoneet mukanaan uusia kiinnostuksen kohteita, jotka vastaavasti ovat
asettaneet arvomaailmani järjestyksen uusiksi. Jos minulle olisi pari vuotta
sitten tarjottu samoja mahdollisuuksia, olisivatkohan ne silloin myllertäneet
arvomaailmaani? Veikkaan, etten olisi osannut silloin tarttua noihin mahdollisuuksiin.
En kuitenkaan usko,
että arvomaailma muuttuu hetkessä. Niin kuin että elämä tarjoaa sinulle uuden
mahdollisuuden, tartut siihen ja järjestät samalla arvomaailmaasi sopivampaan
järjestykseen. Uskon, että ennemminkin arvomaailma pikkuhiljaa muuttuu uusien
kokemuksien myötä, ja sitä kautta silmät avautuvat uusille mahdollisuuksille.
Uuteen mahdollisuuteen tarttuessa arvomaailma on jo valmiiksi järjestäytynyt
uusiksi.
Uusi tilanne saattaa konkretisoida tapahtuneen muutoksen
arvomaailmassa. Itsessäni uusi tilanne on herättänyt monenlaisia kysymyksiä.
Enkös minä oikeastaan vastusta tällaista elämäntyyliä? Miksi minulla ei ole
aikaa rakkaille harrastuksille? Sitten pikkuhiljaa olen alkanut löytää
vastauksia, ja ne vastaukset ovat yllättäneet minut itseni. Ai, oikeastaan minä
nautin juuri nyt juuri tästä. Kas vain, vaikka olen pelannut viimeiset kymmenen
vuotta, niin juuri nyt tekisi lähinnä mieli mennä salille jos aikaa olisi
lisää.
Oikeastaan on ollut aika hankala prosessi hyväksyä, etten
enää ole se sama vanha tyyppi. On ollut vaikea ymmärtää, että nykyinen oikea
elämäni ei ole lainkaan sitä mitä vanha oikea elämäni oli.
Luulen, että jos harrastaisi paljon itsetutkiskelua, myös
oman arvomaailman hahmottaisi selkeämmin. Itselleni kuitenkin tuntuu sattuvan
aina toisinaan näitä yllätyksiä, että huomaan kasvaneeni jostakin arvosta ulos.
Ehkä kyseessä on edelleen osittain aikuiseksi kasvaminen ja oman arvomaailman
luominen. Voikohan mitään lapsuuden arvoja kantaa mukanaan loputtomiin niitä
kyseenalaistamatta?
Johtopäätöksenä totean, että hautaudun hetkeksi ilman
syyllisyyttä koulun ja töiden maailmaan. Oikea elämä voi todella olla niitä, ei
siinä mitään. Hetkellisesti oikea elämähän voi olla ihan mitä tahansa. Pitkällä
tähtäimellä perspektiivi ja määritelmät ehkä vähän muuttuvat.
Anteeksi tämä abstrakti ja samalla täysin tieteetön
pohdinta.
