Herään, on kuuma. Vedän makuupussin vetoketjun auki ja haparoin takin
taskusta kännykän esiin. Kello näyttää 5.37. Väsyttää tolkuttomasti. Kolmen
tunnin yöunet. Suljen silmät ja aion jatkaa unia, mutta jokin alkaa poreilla sisälläni.
Pieni innostus johonkin. Ihan kuin tänään tapahtuisi jotain tosi jännää. Ai
niin! Lintuharrastuksen eka päivä. Kopparnäsin pitäisi sitä paitsi olla oiva
paikka eri lintulajien havaitsemiseen. Mutta kun väsyttää, jospa nukkuisin
vielä tunnin. Sitten ajattelen taas niitä lintuja, vilkuilen merelle. Siellä
niitä uiskentelee! Aijjai, nyt olen jo ihan liian hereillä. Kiskon vaatteet
nopeasti päälle ja suuntaan kiikareiden ja lintukirjan kanssa rantaan. Ah,
kaikenlaisia lintuja. En tunnista yhtäkään lajia.
 |
| Kopparnäsin kallioita aamuauringossa klo 5.55 |
 |
| Leirimme rakkahin |
Aamun edetessä muutama laji tunnistetaan yhteistyöllä. Rantavesi on täynnä
haahkoja. Urokset ovat komeita, ne päivittelevät kaiken aikaa ”oh-hohh”. Ihan
kuin maailmassa riittäisi jok’ikinen hetki uutta hämmästeltävää. Naaraat taas
kvaakattavat pehmeästi, matalalta. Poikaset puolestaan ovat söpöjä opetellessaan
elämää. Pehmeän pörröisinä ne kiipeilevät kiville ja pulahtavat taas veteen.
Kauempana on alleja. Ainakin luultavasti. Väritys sopii (mustaa, valkoista,
ruskeaa), ja ne huutelevat alleille tyypillisesti jotain sellaista kuin ”aa-ao-lii”.
Tai ehkä ne hokevat vain omaa nimeään, itserakkaat.
Lisäksi läheltä viistää aina silloin tällöin tiiroja. Välillä olen
tunnistavinani ohikiitäjän kalatiiraksi, välillä taas luulen näkeväni lapintiiralle
tunnusomaiset mustat reunat siipien kärjissä.
Myöhemmin käymme kävelemässä rantaa pitkin. Näemme silkkiuikkuja pitkine
kauloineen ja hienoine kampauksineen. Kanadanhanhet ovat kokoontuneet joukolla
yhteen lahdenpoukamaan. Joutsenta kiikaroin pitkään, mutta tarkempi lajin
tunnistaminen jää. Lisäksi merelle menee monia eri lokkeja, sorsia ja hanhia, joiden lajista ei ole
harmainta aavistustakaan. Yhtä lajia yritimme kovasti istuttaa isokoskelon
tunnusmerkkeihin. Myöhemmin nimeä muistellessa se kääntyi suussani isokuikeloksi. Ei
siis kovin vakuuttavaa vielä.
Retkeltä tarttui kuitenkin mukaan paljon muutakin kuin lintutietämystä.
Opin erityisen paljon rantakäärmeistä ja muurahaisista. Rantakalliot ja –kivikot
suorastaan vilisivät rantakäärmeitä. En ole eläissäni nähnyt Suomen luonnossa
kuin kyykäärmeitä, joten uusi tuttavuus kiehtoo. Sillä on jännät oranssit
poskiviirut, ja uhattuna se sihisee kivasti kivien alta. Ihmettelen, kuten aina
ennenkin, miten toisia käärmeet inhottaa ja pelottaa. Minusta ne ovat siistejä.
Ilman jalkojakin ne liikkuvat uskomattoman nopeasti, haistelevat kielellä ilmaa
ja jähmettyvät kuin kivi ilman kylmetessä. Ei meillä ihmisillä pitäisi olla
mitään valittamista ilmoissa, käärmeet kun menettävät käytännössä kaiken siksi
aikaa, kun aurinko päättää pysyä pilvessä.
Kun yksi seurueestamme katkaisee muurahaiselta jalan, alkaa pohdinta
proteesijalan kiinnittämisestä pinsettien ja liiman avulla. Kun muurahaisparan jalan
katkaissut kaveri hetken päästä väittää, että muurahaisilla on hallitus, on
innostus muurahaisiin valmis. Wikipedia ei kyllä vahvista tietoa hallituksesta,
mutta muuten uskomatonta tietoa kyllä löytyy. Muurahaisilla on kuningatar, joka
elää pesässä vankina ja toimii munintakoneena. Urosmuurahaiset eli kuhnurit
lähtevät neitsytlennolle, parittelevat, pudottavat siipensä ja kohta kuolevat.
Naaraita eli työläisiä löytyy moneen lähtöön – on ruuanhankkijoita, sotilaita,
ruokasäiliöitä ja säätieteilijöitä. Lisäksi pesässä on toisista pesistä
ryöstettyjä muurahaisia, jotka toimivat orjina. Lukeminen paljastaa yhä uusia
uskomattomia juttuja muurahaisyhteiskunnasta. Pitäisikö pyhittää loppuelämä
muurahaistutkinnalle eli myrmekologialle?
Aurinko lämmittää, melkein polttaa. Kalliot allamme lämpenevät. Meidän ja
rantakäärmeiden on hyvä olla.
 |
| Kiikarit saapuivat vihdoin Puolasta Saksan ja Tanskan kautta. Maailmaa nähneillä kiikareilla näkee varmaan terävästi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti