Luin muutama viikko sitten Kauppalehden pääkirjoituksen
(9.4.2014), joka käsitteli lukukausimaksuja. Pääkirjoitus otti kantaa siihen,
pitäisikö EU:n ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille määrätä
lukukausimaksu. Jäin miettimään asiaa.
Suomi on tunnettu koulutuksen ilmaisuudesta. Jokainen
kouluun sisälle pääsevä voi opiskella vaikka kuinka pitkälle, ja opiskelijoita
vieläpä tuetaan monin tavoin. Tähän asti myös ulkomaalaiset ovat saaneet
pääosin nauttia tästä opiskelun ilmaisuudesta. Ulkomaalaisen opiskelijan asema
ei kuitenkaan ole täysin verrattavissa suomalaiseen opiskelijaan. Ensinnäkin
Suomeen tulijalla täytyy olla tilillään 6 720 euroa, jotta oleskelulupa
myönnetään (Maahanmuuttovirasto). Suomalaista opintotukea ulkomaalaiset
opiskelijat eivät saa.
Lukukausimaksuista puhutaan käsittääkseni pääasiassa,
koska epäillään, että Suomi kouluttaa ilmaiseksi työntekijöitä muille maille. Keskustelua
lienee lisännyt myös uusi yliopistolaki. Uusi laki irrotti yliopistot valtiosta
ja teki niistä itsenäisiä säätiöitä. Samalla ne irrotettiin valtion
budjettitaloudesta. Valtiolta kuitenkin virtaa edelleen rahaa yliopistoille
yliopistolaissa säädettyjen tehtävien suorittamista varten.
Vuosina 2010-2014 Suomessa on ollut käynnissä lukukausimaksukokeilu.
Siihen osallistuminen oli yliopistoille vapaaehtoista. Aalto-yliopisto oli yksi
niistä harvoista, jotka olivat kokeilussa mukana. Ainakin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta piti
kokeilua epäonnistuneena: maksujen keräämisen kustannukset olivat tuottoja
suuremmat, ja maksut vähensivät kansainvälisten opiskelijoiden määrää.
Rakas naapurimme Ruotsi otti lukukausimaksut käyttöön
vuonna 2011 EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Maksun määrä
on 8 000 – 55 000 euroa vuodessa. Aluksi maksun käyttöönotto vähensi
Ruotsiin tulevien opiskelijoiden määrää 85 prosenttia. Ulkomaalaisten
opiskelijoiden määrä on sittemmin lähtenyt taas nousuun, mutta lähellekään
entisiä lukemia ei ole päästy. (Kauppalehti 9.4.14.)
Nyt Suomessa yritetään päättää, mitä tehdä
lukukausimaksujen kanssa. Seurataanko Ruotsin (epäonnistunutta) mallia vai
jatketaanko ilman mitään maksuja?
Lukukausimaksujen yksi suurista vastustajista on
Harvardissa opettava professori Pasi Sahlberg. Hänen mukaansa suurin osa
ulkomaalaisten opiskelijoiden maahan tuomasta rahasta ei tule lukukausimaksuista,
vaan muusta kulutuksesta. Kun otetaan huomioon muiden maiden epäonnistuneet
mallin käyttöönotot, olisivat lukukausimaksut virhe kansantalouden kannalta.
(Helsingin yliopisto 31.1.14.)
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto Penttilä
puolestaan on lukukausimaksujen innokas kannattaja. Hänen mukaansa Sahlbergin
ajatus ulkomaalaisten opiskelijoiden tuomasta rahasta asettaa tulot
(opiskelijan kulutus) ja menot (koulutus yliopistossa) epätasapainoon. Kun voitot
kohdistuvat yksityiselle sektorille, tulevat menot valtion eli veronmaksajan
maksettavaksi. Penttilä korostaa, että lukukausimaksut lisäisivät tarjottavan
opetuksen laatua. Tällä hetkellä opiskelijat vaativat sosiaalietuuksia; lukukausimaksu saisi vaatimaan laadukasta opetusta.
Hyviä argumentteja molemmilta, ja niitä löytyisi varmasti
lisää. On kuitenkin turha monimutkaistaa asiaa tässä vaiheessa enempää.
Itse uskon, ettei lukukausimaksun käyttöönotto ratkaisisi
mitään juuri nyt. Muiden maiden malleja seuraamalla kohdattaisiin vain samat
ongelmat kuin nekin ovat kohdanneet. Tarkoitus ei ole ulkomaalaisten
opiskelijoiden katoaminen Suomesta. Päinvastoin, kansainvälisyys on yksi
tärkeimmistä asioista nyky-yliopistoissa.
Ei ole kuitenkaan kiva, että koulutamme täällä ilmaiseksi
tyyppejä, jotka heti valmistuttuaan palaavat omiin maihinsa
asiantuntijatehtäviin. Jos joku fiksu ihminen keksisi toimivan lukukausimaksumallin,
kannattaisin sitä heti. Jotta tällainen malli kehitettäisiin, tarvitaan kai
keskustelua, keskustelua ja taas keskustelua.
Tärkeintä mielestäni tällä hetkellä olisi, että
ulkomaalaisten olisi pakko opiskella suomea yliopistoissa. Jos vastavalmistunut
ei osaa suomea, ovat työllistymismahdollisuudet Suomessa melko heikot.
Aasialainen kaverini valmistuu kuukauden sisään Helsingin yliopistosta ja
haluaisi palavasti jäädä Suomeen, mutta työpaikan löytäminen on tosi haastavaa.
Jopa kaikki työnhakusivustot ovat suomenkielisiä, joten jo niillä liikkuminen
on oma ongelmansa. Hän ei ole opiskellut suomea juurikaan, koska se ei ollut
pakollista. Varmaan moni tekee saman ”virheen” – opiskeluaikana muut opiskeltavat
asiat tuntuvat tärkeämmiltä ja haasteita on tarpeeksi ilman uutta vaikeaa
kieltäkin. Yliopistossa selviää ilman suomea, mutta työelämässä tilanne on pitkälti
eri. Työelämän ja yliopistojen vuoropuhelu olisi suotavaa myös tässä asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti