Laskisopiskelija tunkeutuu journalismiseminaariin @HAAGAHELIAamk #jousem14

Osallistuin tänään journalismiseminaariin, joka pidettiin Haaga-Helian tiloissa Pasilassa. Bongasin tapahtuman ihan sattumalta Facebookista ja päätin ilmoittautua, kun sille ei näyttänyt olevan mitään estettä. Missään ei siis lukenut, että voit osallistua vain, jos olet toimittaja tai toimittajaopiskelija tai muuten merkittävä henkilö. Niin minä sitten ilmoittauduin ja menin.

Tapahtuma oli paljon osallistavampi kuin olisin etukäteen uskonut. Edessä oli kaksi isoa kangasta, joista toiselle heijastettiin kunkin esiintyjän PowerPoint ja toiselle taas Twitterin newsfeed tapahtuman hashtagilla #jousem14. Jos jollekin nämä Twitterin termit ovat outoja, niin olen pahoillani niiden englanninkielisyydestä. Termeille ei vain oikein ole hyviä suomennoksia. NewsFeed on siis se, missä lähetetyt twiitit (viestit) näkyvät (vastaava kuin Facebookin uutisseinä), ja hashtag on avainsana, jolla viesti luokitellaan.

Ihmiset lähettivät twiittejä ahkerasti, ja heijastettuna näkyi paitsi huomioita ja kommentteja kustakin aiheesta, myös kysymyksiä esiintyjille ja seminaarivieraiden välistä keskustelua aiheesta. Itsekin innostuin twiittaamaan, ja oli tosi mukava tuntea osallistuvansa. Tällainen käytäntö olisi ehdottomasti tervetullut myös moniin muihin tapahtumiin! Saadaan yleisö aktivoitua ja muodostamaan mielipiteitä. Toimisikohan tämä vaikka jollain tylsähköllä matikankurssilla? Jos päästäisiin kaavasta ”proffa puhuu ja yleisö nuokkuu” johonkin osallistavampaan, aktiivisempaan oppimiseen. Ja koska anonyymisti twiittaaminen ei onnistu, vältettäisiin asiattomien kommenttien ongelma.

Toinen osallistava tekijä seminaarissa oli keskustelun avaaminen jokaisen esiintyjän jälkeen. Yleisö oli kyllä niin sanotusti hyvä yleisö; kysymyksiä ja kommentteja olisi riittänyt varattua aikaa enemmän.

Kerron vähän seminaarissa käsitellyistä aiheista, koska itse olin niistä paikan päällä ihan innoissani. Melkein pompin penkilläni siellä toisten niin tyynesti istuvien joukossa.

Riku Siivonen, Long Playn toimitusjohtaja, puhui hitaasta journalismista ja valotti vähän Long Playn tulevaisuutta. Long Play siis julkaisee laajoja reportaaseja digitaalisessa muodossa, ja juttuja voi ostaa joko yksitellen tai alkaa vuositilaajaksi. On sanottu, että tällainen hidas journalismi toimisi vastapainona klikkausjournalismille (esim. iltapäivälehtien yliampuvat otsikot). Long Playn kokemus markkinoilta kuitenkin on, ettei toiminta ole ollut taloudellisesti kannattavaa. Onko hitaan, tutkivan journalismin tekeminen siis vain toimittajien oma utopistinen haave, jolle ei löydy kysyntää? Arna Grym twiittasi aiheesta seuraavasti:

Onko hitaan journalismin kaipuu totta vai osittain Riku Siivosen sanoin ”toimittajien oman ammatin ylevöittämistä”? #jousem14

Siivosen mukaan Long Playn on pakko muuttaa toimintamalliaan, jotta se säilyisi hengissä. Ratkaisuina ilmeisesti voisivat olla kansainvälistyminen, laajempien markkinoiden etsintä ja ylipäätään kansainvälisen yhteistyön tekeminen. Usein kuulee tämän saman perustelun, ettei suomenkielen kokoisella kielialueella yksinkertaisesti pystytä tuottamaan laadukasta journalismia. Kai perustelussa täytyy olla jotain perää. Ja jos suurta yleisöä kiinnostaa klikkausjournalismi tai ehkä tarinat, niin kuin Torkki (Tarinan valta 2014) väittää, miksi tarjota tutkivaa journalismia? Yksi taloustieteen perusperiaatteista: kysynnän ja tarjonnan on vastattava toisiaan. Tosiasia, jonka itse koen tässä yhteydessä vaikeaksi hyväksyä.

Paula Salovaara, yksi Radio Helsingin omistajista, mietti vähän samoja asioita kuin Siivonen. Henni Auvinen twiittasi liittyen Radio Helsinkiin:

Olenko ainoa, joka ei ole koskaan kuunnellut Radio Helsinkiä? Miksi yleinen tuntuma on, että se on lähes kansalaisvelvollisuus? #jousem14

Oletan, etteivät myöskään kaikki tämän blogin lukijat ole välttämättä kuunnelleet Radio Helsinkiä tai tunne kanavaa muuten. Radio Helsinki on siis helsinkiläinen radio, joka eroaa muista radioista ainakin soittolistattomuudella eli juontajat valitsevat soitettavan musiikin itse. Asema myös tarjoaa erilaisia puheohjelmia. Salovaaran mukaan Radio Helsingin toiminta ei ole tällä hetkellä taloudellisesti kannattavaa, ja uusia konsepteja kannattavuusongelman ratkaisemiseksi kaivattaisiin. Twiittasin itse aiheesta seuraavasti:

Mistä rahoitus? Kohtalonkysymys sekä @LongPlay_fi että @RadioHelsinki –tapauksissa. @PaulaSalovaara @rsiivonen #jousem14

Pasi Immonen vastasi twiittiini:

@AnnikaLeipälä @LongPlay_fi @RadioHelsinki Nämä ovat niitä medioita, jotka ansaitsisivat yhteiskunnan tukea. @PaulaSalovaara @rsiivonen

Kuinka olenkaan samaa mieltä! Olisiko se kuitenkin kansan pakkosivistämistä? Tuetaan sellaista, josta kansa ei ole valmis maksamaan eli toisin sanoen sellaista, jolle ei ole tarpeeksi kysyntää. Yritetään viedä kansan mieltymyksiä ehkä sellaiseen suuntaan, jota sivistyneistö haluaisi, mutta josta tavallinen enemmistökansa ei ole tarpeeksi kiinnostunut maksaakseen. Mielenkiintoinen aihe, joka kaipaisi lisäpohdintaa.

Seminaarissa puhuivat myös Torkkuja ja nokkosia –blogin pitäjä Emmi-Liia Sjöholm sekä Docventures-televisiosarjasta tuottajat Riku Rantala ja Elise Pietarila. Mielenkiintoisia pointteja myös näissä puheenvuoroissa, ehkä palaan joskus niihin. Viimeisenä vuorossa ollut paneelikeskustelu jäi väliin, koska olin jo etukäteen päättänyt mennä lentopallovuoroon. Ihmisen on tehtävä valintoja – toisinaan ne ovat tyhmiä, toisinaan järkeviä. Minun valinnoissani urheilu näyttäisi vievän voiton aika usein.

Näitä ajatuksia kirjoittaessani ainoa toiveeni oli, että tekin saisitte vähän pomppia innosta. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja jaettu seminaari on kai sitten kaksinkertainen seminaari.