Oppimisprojektina maat ja pääkaupungit

Toisinaan kun ajatuksia alkaa virrata päähäni, pyrin muuntamaan tuon virran energiaksi ja kohdistamaan sen sitten uuden oppimiseen. Tällä viikolla kaikki energia on kulunut melkein vain arjen pyörittämiseen, mutta aina näin ei ole. Ehkä noin kaksi kuukautta sitten innostuin opettelemaan maailman maita ja niiden pääkaupunkeja. Samalla vähän huomaamattakin oppimismatkalta tarttui mukaan myös muuta tietoa ja tarinoita.

Alkusysäyksen tähän projektiin sain kai, kun luin jonkin lehtijutun Moldovasta. Yritin hahmottaa, missä tämä kyseinen maa oikein sijaitsee. Yhtäkkiä en ollut varma edes siitä, mihin maanosaan valtion laittaisin. Kun selvisi, että maa on tuossa vähän niin kuin naapurissa eli Euroopassa, tunsin oloni tietysti tosi typeräksi. Tsekkasin saman tien pääkaupungin: Chișinău. Okei, never heard.

Pikkuhiljaa tunnustin itselleni, että muutenkin peruskoulun opit jopa Euroopan maantiedosta ovat jotenkin päässeet katoamaan päästäni. Aluksi tarkoitus oli opetella pelkästään Euroopan maita ja pääkaupunkeja, mutta sitten projekti niin sanotusti levisi käsiin.

 Matka kulki Euroopasta Lähi-itään ja Keski-Aasiaan, sieltä Afrikan kautta Itä-Aasiaan ja lopulta Oseaniaan. Opin, että Sahara on noin Euroopan kokoinen, ja että Uzbekistanin kansallisurheilussa ratsastetaan hevosilla ja yritetään saada vuohen ruho vastustajan maalilinjan yli. Zimbabwe tuottaa kirjailijoita ja Bangladeshin kuuluisimpia henkilöitä on Muhammed Yunus, joka kehitti mikrolainat ja sai siitä Nobelin rauhanpalkinnon. Entä ne Etiopian juoksijat tai Oseanian saariston lihavat kansat!

Wikipedia opetti minulle ehkä aika huvittavia asioita, mutta jostainhan se on lähdettävä liikkeelle. Toivottavasti tämän vähäisen tiedon päälle aivojeni on vastaisuudessa helpompi lisätä informaatiota noista valtioista. Onkohan kellään muulla tällaista tarvetta opetella asioita, vaikka Wikipedia ja Googlehan nykypäivänä tietävät ja kertovat kaiken? Itselläni kun tuntuu olevan jokin valtava tarve hahmottaa maailmaa ja sen ilmiöitä. Kuka minä olen, missä minä elän? Entä kuka sinä kazakstanilainen siellä olet?

En ole ihan varma miksi, mutta matka pysähtyi Oseaniaan. Ehkä tuo alue on niin outo minulle, että oppiminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Välimatkojen hahmottaminen merellä, outojen saarien nimien opettelu, saarien kulttuurien samankaltaisuus minun näkökulmastani – kai se näihin tökkäsi. Edelleen aina silloin tällöin palaan jankkaamaan Tuvalu – Samoa – Tonga, mutta opettelu on yhtä kuin toistaisin hauki on kalaa.

Toivottavasti seikkailut Amerikassa odottavat jonakin päivänä!