Tiesitkö, että Yhdysvalloissa toimitusjohtaja saa 300-400
kertaa niin suurta palkkaa kuin keskimääräinen tavallinen työntekijä? Luvut
ottavat huomioon erilaiset bonukset, eläke-edut, osakeoptiot ja luontoisedut.
(Chang 2010, 169.) Tämä tarkoittaa kai, että toimitusjohtaja hyödyttää yritystä
300-400 kertaa rivityöntekijää enemmän tai, että toimitusjohtaja on 300-400
kertaa tavallista työntekijää parempi.
Vastaava suhdeluku oli vielä 1960- ja 1970-luvuilla
30:1-40:1 (Chang 2010, 170). Ovatko 2000-luvun toimitusjohtajat siis kymmenen
kertaa parempia kuin 1960- ja 1970-luvuilla? Kun johtajien palkat ovat
moninkertaistuneet, tavallisen työntekijän palkka on noussut noin 0,2-0,4
prosentin vuositahtia (inflaatiokorjatut luvut; vaihtelu tulee siitä, otetaanko
huomioon pelkkä palkka vai palkka+luontoisedut) (mt. 170).
Itse en koe ymmärtäväni paljoa epätasa-arvosta. Suomessa
asiat ovat kuitenkin niin hyvin, että todellista eriarvoisuutta ei onneksi
paljon näe. On turha kuitenkaan tuudittautua pumpuliin; kyllä mekin
eriarvoistamme toisiamme. Esimerkiksi jo perusterveydenhuolto arvottaa ihmisiä,
jakaa meidät Osmo Soininvaaran sanoin tarpeellisiin
ja hyödyttömiin
kansalaisiin. Kun työssäkäyvät pääsevät halutessaan nopeasti
työterveyshuoltoon, muut jonottavat tuskissaan pitkiä aikoja terveyskeskuksiin.
Suomalaiset ovat yhä terveempiä
esimerkiksi eliniänodotteella ja toimintakyvyllä mitattuina. Alhaisimman tuloviidenneksen kehitys on
kuitenkin pysynyt paikoillaan viimeiset kaksikymmentä vuotta, vaikka
terveyserojen kaventaminen kirjattiin hallitusohjelmaan jo vuonna 1978.
Asiantuntijoiden mukaan terveyserot periytyvät ja sairauksien ehkäisy olisi
tärkeää. Esimerkiksi neuvolassa voitaisiin mitata vähemmän ja kysellä
vanhempien jaksamista enemmän. (HS 22.4.14.)
Suomen kaltainen hyvinvointivaltio periaatteessa ehkäisee
eriarvoisuutta aika hyvin. Meillä on kattavat tukijärjestelmät: on mahdollisuus
työttömyysturvaan, sairausvakuutukseen ja ilmaiseen koulutukseen. Valtio takaa
minimitoimeentulon, vaikket tekisi mitään. Jokaiselle tarjotaan samat
mahdollisuudet ja vielä enemmänkin – tarjotaan tukea noiden mahdollisuuksien
toteuttamiseen. Esimerkiksi uutta yritystä perustettaessa valtion järjestelmät
ottavat osan riskistä kannettavakseen. Työttömäksi jääneelle tarjotaan
työttömyyskorvausta, mahdollisuutta uudelleenkouluttautua ja apua uuden työn
hakuun. Mahdollisuuksien tasa-arvon lisäksi valtio yrittää myös tasata
lopputuloksia. Kun työttömäksi jääneelle tarjotaan uusi mahdollisuus, samalla
hänen lapsilleen tarjotaan tasa-arvoisemmat mahdollisuudet toisiin lapsiin
nähden.
Nähdäkseni hyvinvointivaltion yksi suurimmista ongelmista
liittyy kuitenkin juuri tasa-arvoon. Vähimmäispalkat nostavat viitepalkkoja eli
palkkataso nousee luonnollista tasoaan korkeammalle. Näin pienituloisten työntekijöiden tulotaso
paranee. Samalla työpaikkojen laatu saattaa kuitenkin kärsiä, koska työnantajat
eivät panosta työntekijöiden viihtyvyyteen tai koulutukseen työn hinnan ollessa
kiinteä. Seurauksena työntekijät eivät ota vastaan matalapalkkaisia töitä,
joissa työolosuhteissa on puutteita. Samalla alat ja noiden alojen työntekijät
leimaantuvat. Suomessa tällaisessa asemassa ovat ehkä esimerkiksi siivoojat tai
lähihoitajat. Arvokkaita töitä, mutta kuka niitä suostuisi tekemään? Ennen
suomalainen oli ylpeä saadessaan tehdä töitä; nykyään on noloa tehdä
tietynlaisia töitä.
Helsingissä näkee
niin asunnottomien ja maahanmuuttajien leipäjonoja kuin myös hyväosaisten
huippukouluja. Keskustassa bisnesihmiset kulkevat kauniissa vaatteissaan, kun
samalla Itä-Helsingin metroasemat täyttyvät hiljalleen tummaihoisista miehistä.
Miten päästä tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan?
Suomessa eriarvoisuuden ongelma ei ole vielä hälyttävä
verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Iso-Britanniaan. Pelottaa kuitenkin,
että globaali trendi rantautuu myös tänne.
Suomen tukijärjestelmä osaltaan huolehtii tasa-arvon
säilymisestä. Samoin käytössä oleva progressiivinen verotusjärjestelmä, eli
enemmän tienaava maksaa enemmän veroja. Pääomatuloja (mm. pörssiyhtiön osingot,
vuokratulot, luovutusvoitot) verotetaan kuitenkin käytännössä lähes tasaverolla
(tulot < 40 000 e = 30% veroa; tulot > 40 000 e = 32% veroa).
Ranskalainen Thomas Piketty keräsi ja analysoi valtavan
määrän historiallista dataa liittyen tulojen ja varallisuuden kehittymiseen
(Capital in the Twenty-First Century 2014). Koko kirjan johtava ajatus on, että
pääoman tuotto on suurempi kuin talouskasvu (r > g). Toisin sanoen
menneisyydessä kertynyt tai peritty omaisuus kasvaa palkkoja nopeammin. Jos
synnyt rikkaana, kuolet todennäköisesti vieläkin rikkaampana. Jos synnyt
köyhänä, työskentelet luultavasti hullun lailla, mutta kuolet köyhänä. (Kiitos
näistä ajatuksista paitsi Pikettylle myös Tommi Melenderille! Melenderin blogikirjoitus aiheesta.)
Piketty ehdottaa eriarvoisuuden vähentämisen ratkaisuksi progressiivista veroa myös pääomatuloille.
Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, että kun asetetaan progressiivinen pääomavero,
eriarvoisuus vähenee. Annetaan kuitenkin ajatukselle mahdollisuus - entä jos.
Entä jos progressiivinen pääomavero olisi käytössä koko maailmassa?
Vapaiden markkinoiden yksi ideologioista on periaate
siitä, miten kukaan ei tee mitään hyvää, ilman että siitä palkitaan tai
tekemättä jättämisestä rangaistaan. Rikkaita motivoidaan lisärikkauksilla,
köyhiä köyhyyden pelolla. (Chang 2010, 277.) Ihmisluonto ei ole pelkästään
paha, toisin kuin vapaiden markkinoiden oppi saa välillä uskomaan. Entä jos
kokeiltaisiin palkita rehellisyydestä,
solidaarisuudesta tai yhteistyöstä?
Tärkeintä olisi tarjota paitsi mahdollisuuksien tasa-arvo
(esim. ilmainen koulutus) myös jonkinlainen lopputulosten
tasa-arvo (ihmisten vaurauden tasaaminen). Vasta lopputulosten tasa-arvosta
voidaan päätellä, toteutuuko mahdollisuuksien tasa-arvo oikeasti. Onko huumeita
käyttävän yksinhuoltajan lapsi samassa lähtöasemassa rikkaan espoolaisperheen
lapsen kanssa? Onko molemmilla samat mahdollisuudet hyvään toimeentuloon ja
tasapainoiseen elämään? Tavallaan, mutta todennäköisyydet ovat reilusti
espoolaisen puolella.
En halua sanoa, etteikö ahkeruudesta, riskinottamisesta
tai innovatiivisesta toiminnasta tulisi palkita. Haluan sanoa, että kohtuus
kaikessa. Ei kukaan ihminen voi olla toista ihmistä 400 kertaa parempi.
Aiheesta kaksi loistavaa pätkää Youtubessa:
Lähde: Chang, Ha-Joon 2010. 23 tosiasiaa kapitalismista. Into Kustannus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti