Tein tänään kummallisia, tavallisuudesta poikkeavia asioita. Kävin
työhaastattelussa, matkustin paikallisjunalla (yleensä pyöräilen aina), tein thaimaalaista ruokaa ja pitkästä, pitkästä aikaa
uppouduin oikein todella excelin ihmeelliseen maailmaan.
Koko päivän mieleenpainuvin sattumus liittyi junamatkaan. Vastapäätä minua
M-junassa istui noin 18-vuotias tyttö.
Siinähän me istuttiin leppoisasti kunnes
junaan astui lipuntarkastajia. Tytöllä ei ollut lippua, mutta kertomus siitä,
miten lipun ostaminen oli yksinkertaisesti unohtunut, vaikutti tosi aidolta.
Tarkastaja katsoi henkkarit ja laittoi tietoja laskua varten koneelle. Tyttö
alkoi itkeä. Siinä vaiheessa minun oli jo tosi paha olla, tiesin tasan tuon
tunteen ja ahdistuksen isosta maksusta. Yhtäkkiä tarkastaja sitten sanoi, että
hän ottaa tytön matkakortilta lipun hinnan ja peruu maksun. Ei muuta. Tyttö
nauroi kyyneltensä seasta.
Minä pompin Pasilan siltaa hymy korvissa ja rakastin maailmaa, aurinkoa ja
lokkien kirkunaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti