Muistatte ehkä muutaman viikon takaisen uutisen, jossa
kerrottiin, miten kirjastossa käynti tekee onnelliseksi. Lontoon bisneskoulun
tutkimuksen mukaan kirjastossa käynti on yksi eniten onnellisuutta lisääviä harrastuksia.
Vaikka tutkimus ei ole niitä kaikkein luotettavimpia, itse ilahduin
uutisoinnista kovasti – kirjastot kun ovat aina olleet minun lempipaikkojani.
Muutin ensimmäistä kertaa kunnolla kotoa pois
täyttäessäni 18. Asuttiin kesä kaverin kanssa Kungshamrassa Tukholmassa
pienessä soluhuoneessa. Bergshamran kirjasto siinä lähellä oli minulle vähän
niin kuin tukisatama, josta sain turvaa suuressa, pelottavassa maailmassa.
Muistan, miten luin hartaasti yhtenäkin kauniina kesäiltana J. M. Coetzeen Häpeäpaalua.
Toisena iltana taas uppouduin suomalaisiin tunnelmiin Laila Hietamiehen Valamon
yksinäisen kanssa. Kirjastoon ja kirjoihin oli hyvä välillä paeta koti-ikävää.
Muutenkin olen huomannut ulkomailla asuessani hakeutuvani
melkein ensimmäiseksi kirjastoon. Pari vuotta sitten olin pienellä farmilla
töissä Uudessa Seelannissa. Tavallinen ja hyvin sympaattinen arkipäiväni
koostui aamulla eläinten ruokinnasta, ajomatkasta Warkworthiin, kirjastosta
nautiskelusta ja jälkikäteen kahvittelusta sekä kirjojen maailmaan
uppoutumisesta. Tuohon aikaan olin jo aloittanut laittamaan ylös lukemani
kirjat, joten tiedän tarkalleen, minkälainen lukuinnostuskausi tuolloin oli
menossa. Lähinnä luin oikeasti seikkailutarinoita, sellaisia kirjailijoita kuin
Anthony Horowitz ja Andy McNab. Löysin myös yksi päivä farmin omistajien
kirjahyllystä yhden lempikirjasarjani, Stieg Larssonin trilogian, enkä
malttanut olla ahmimatta sitä uudestaan, nyt englanniksi.
Seuraavana keväänä ollessani vaihdossa Ljubljanassa oli
fantasiamaailman aika. Lene Kaaberbol, Cornelia Funke ja Suzanne Collins
tulivat tutuiksi. Yhtenä sateisena
sunnuntaina ostin keskustan divarista Harry Potterin neljännen osan ja luin sen
ehkä kymmenennen kerran elämässäni. Kirja matkusti mukana Suomeen ja tuossahan
se kirjahyllyssä nököttää. Kullakin matkamuistonsa. Melkein tekisi mieleni
lähteä yhdennelletoista kierrokselle.
Helsingistä en ole vielä löytänyt ihan sellaista
täydellistä kirjastoa. Pasilan kirjasto on ehkä ykkösenä. Se on iso, ja välillä
sieltä löytyy yllättäviä uutuuksia. Tunnelma on ihan jees. Rikhardinkatu taitaa
olla listan kakkonen.
Ihan siihen ei Helsingissä kuitenkaan ole päästy, mitä
Tampereen Metso on. En tiedä muisteleeko sitä kaikkea mennyttä liian mukavassa
valossa, mutta Metso vain on painunut syvälle mieleen. Se tunnelma, ne
kirjalöydöt, ne tilat. Edelleen niinä harvoina kertoina, kun eksyn Tampereelle,
hakeudun Metsoon. Ihan vain hengailen, tunnustelen, nautin. Toivottavasti
Helsingin uusi keskustakirjasto saisi kiinni jotain olennaista Metsosta!
Voin muuten suositella lämpimästi luettujen kirjojen
ylöskirjaamista. Itse aloitin listaamisen vuoden 2009 alusta. Jälkikäteen on
hauska katsoa, minkälainen lukukausi kulloinkin on ollut meneillään. Minun
kirjalistani esimerkiksi vuoden 2009 alusta kertoo selvästi, että olen lukenut
kauppiksen pääsykokeisiin ja yrittänyt välillä vetää jotain vähän rennompaa
väliin. Jälkikäteen asiat näkee niin kivan selkeästi, on helppo nähdä kussakin
kaudessa meneillään ollut kirjatyyli.
Sitä minä vain, että taidan tykätä kirjoista ja
kirjastoista. Tämä kevät on ollut vähän sellaista tosikkolinjaa: pelkkiä
tietokirjoja. Tässä menneitä muistellessa tuli kuitenkin ihan kaipuu hyvän,
rentouttavan romaanin ääreen. Täytyy ehkä piipahtaa kirjastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti