Viime keväänä
läppärini alkoi hengittää niin äänekkäästi, etten kehdannut enää käyttää sitä
kirjaston lukusaleissa. Se huokui ja puhisi niin, että itsenikin oli välillä
vaikea keskittyä. Ajattelin uuden läppärin hankinnan olevan edessä. Selasin
nettiä. Teki mieli ostaa hyvä kone, vaikkei minulla sinänsä ole tarvetta
kalliille ominaisuuksille. Kaipasin lähinnä näppäimistöä, jolla on miellyttävä
kirjoittaa ja tarpeeksi isoa näyttöä, ettei ruutua tarvitse tuoda nenään kiinni
jotain nähdäkseen. Pikkuhiljaa alkoi tuntua hölmöltä ostaa tonnin Macbook tai
Lenovo. Siirryin katselemaan käytettyjä koneita. Mutta entä jos ostan koneen,
jossa on kohta samat viat kuin nykyisessä koneessani? Ostaminen jäi.
Kesän ajan
läppäri pysyi kiinni, mutta syksyllä tutut ongelmat olivat taas siinä. Lentopallon
mm-kisoja katsoessa selostajan ääntä ei kuullut puhinan yli. Päätin antaa
lenovolleni viimeisen mahdollisuuden ja vein sen pikkuveljelleni huoltoon. Tämä
veli opiskelee toista vuotta jotain tietokoneisiin liittyvää ammattikoulussa.
En oikeastaan uskonut saavani apua, mutta annoin sille kuitenkin mahdollisuuden.
Veli teki
koneelleni (Lenovo vuodelta 2008, käyttis Windows Vista Business) käsittääkseni
neljä asiaa:
1)
Turhien
ohjelmien poisto
2)
Visuaaliset
tehosteet pois käytöstä
3)
Pölyjen
poisto tuulettimesta paineilmalla
4)
Kiintolevyn
eheytys
Ohjelmien poisto
onnistui Ohjauspaneeli – Ohjelmat – Poista ohjelman asennus. Tärkeintä oli
poistaa ohjelmia, jotka ovat turhia ja käynnistyvät joka kerta koneen
käynnistämisen yhteydessä. Poistoon joutui esimerkiksi vanhentunut F-Secure.
Visuaaliset
tehosteet poistettiin käytöstä, jotta Windows nopeutuisi. Tässä valinta täytyy
tehdä visuaalisesti kauniin Windowsin ja nopeammin toimivan Windowsin välillä.
Ohjeet tähän löytyvät googlaamalla.
Pölyt poistettiin
kääntämällä läppäri ylösalaisin ja avaamalla eri luukut ruuvimeisselillä.
Sitten tölkki paineilmaa (dust remover) esiin ja suihkuttamaan. Paineilmatölkin
saa halvimmillaan varmaan verkkokauppa.comista hintaan 4,90€. Tässä vielä youtube-video aiheesta.
Eheyttämisessä kiintolevyn sisältö
järjestetään uudelleen niin, että saman tiedoston osat ovat levyllä peräkkäin.
Näin levyn edestakainen lukeminen vähenee ja tietokoneen toiminta nopeutuu.
Wikipediasta löytyvä visuaalinen esitys prosessista saattaa auttaa
hahmottamaan, mitä levyn eheyttäminen tarkoittaa. Luulisin, että melkein joka
koneessa on automaattisesti levyn eheyttämiseen tarkoitettu ohjelma.
Näiden toimien
jälkeen läppärini alkoi puhaltaa viileää ilmaa sivulta, puhina ja pöhinä ja
henkäily loppuivat, koneen käynnistyminen on nopeampaa ja kone jumittaa
lyhyemmiksi ajoiksi kerrallaan (turha nauraa jumittamiselle! jokaisessa meissä
on pieniä inhimillisiä vikoja).
Jotta koneeni
olisi täydellinen, tulisi minun veljen mukaan tehdä vielä kaksi asiaa:
1)
Käyttömuistin
kaksinkertaistaminen
2)
Alustan
hankkiminen läppärille
Ymmärtääkseni
läppärissä on olemassa käyttömuistia ja tallennusmuistia. Kone käyttää
käynnistämiseen ja ohjelmien pyörittämiseen käyttömuistia, kun taas
tallentamiseen tallennusmuistia. Jos käyttömuisti ei riitä ohjelmien
pyörittämiseen, täytyy koneen siirtyä käyttämään myös tallennusmuistia, jolloin
toiminta hidastuu merkittävästi. Minun koneeni käyttömuisti on kaksi gigaa,
joka on ihan liian vähän. Vaihtamalla koneen sisuksista nuo kaksi gigan
palikkaa kahteen kahden gigan palikkaan koneen toiminta nopeutuisi. Ehkä jopa
tuo inhimillinen jumittamisvika poistuisi, kun kone ei enää ylikuormittuisi.
Alusta ilmeisesti
auttaisi läppärin kuumenemiseen ja tuulettimen huutamiseen. Toisaalta lenovoni
pitää noin kymmenen kertaa pienempää ääntä kuin ennen, joten motivaationi
alustan ostamiseen on pieni.
Sellaista tässä
vain, että olen tosi kiintynyt sata kiloa painavaan kannettavaan
tietokoneeseeni ja hyvin iloinen sen eliniän pitenemisestä.
Fiilikset nyt! Kuvien lähde: freedigitalphotos.net |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti