Hitaudesta ja nopeudesta

Kärjistäen ajateltuna on olemassa kahdenlaisia lähtijöitä: hitaita ja nopeita. Hitailla lähtijöillä lähteminen johonkin kestää suunnilleen kymmenen kertaa kauemmin kuin nopeilla lähtijöillä. Aina tulee jotain uutta tekemistä: vaatteita vaihdetaan, hiukset laitetaan uudestaan, tavaroita pakataan mukaan. Itse kuulun enemmän nopeisiin lähtijöihin, ja on toisinaan vaikea edes tajuta, mitä kaikkea se toinen edes tekee. Miten tekemistä oikeastaan voi keksiä niin pitkäksi aikaa? Kun itse lähden liikkeelle, toimitan asiat aika rationaalisen järjestyksen mukaan. Syön, vaihdan vaatteet, pakkaan välttämättömät asiat mukaan. Naps, valmista. Kaikki on helppoa niin kauan kuin on lähdössä yksin tai nopean ihmisen kanssa yhtä matkaa. Matkaan voi lähteä vaikka neljän minuutin varoajalla, koskaan ei myöhästytä, kaikki on helppoa ja mukavaa.

Tiedät kuitenkin varmaan tunteen, kun matkaan on lähdössä hidas ja nopea ihminen. Itse tiedän vain sen nopean ihmisen tunteen, sinä saatat tietää sen hitaan puolen. Istun eteisessä kengät jalassa ja odotan. Heiluttelen jalkoja ilmassa, selailen nettiä ja seurailen toisen toimia. Välillä toinen on siinä, katsoo peiliin. Jännitän jalkalihaksiani valmiina säntäämään. Toinen kääntyykin, täytyy vielä vaihtaa paita. Nyt unohtui kasvorasva. Onkohan roskakori kuinka täysi?

Aina ei ole edes kiire, joten ihan hyvin voisi lähteä rauhassa. Lähtemisnopeus on kuitenkin vakionopeus. On vaikea olla hitaampi tai nopeampi kuin onkaan. Jos minä lähden hitaasti, se tarkoittaa, että teen kauemmin niitä ennen lähtötoimia suoritettavia asioita. Täytän yhden ristikon enemmän, luen kirjaa vielä yhden luvun, keitän kahvit ennen vaatteiden vaihtoa.

Aina ei myöskään pitäisi ärtyä, vaikka lähtemisnopeudet ovat erit. Ärtyminen on kuitenkin monesti opittua. Kun istun siellä eteisessä kengät jalassa, ärryn. Olen ärtynyt, vaikkei ole kiire mihinkään. Olen ärtynyt, koska olen aina ärtynyt siinä tilanteessa. Hitaampi ärtyy ehkä siitä, että toinen istuu siellä eteisessä. Hitaampi kuvittelee nopeamman ajatukset, ärtyy hoputtamisesta. Kumpikin ärtyy, vaikkei oikeastaan ole edes syytä.

Viikonloppuna kohtasin ihmisen, joka oli jollain tavalla tosi sinut hitautensa kanssa. Yllättäen en ärtynyt tippaakaan hänen kanssaan toimimisesta. Menin edeltä, jos en jaksanut odottaa. Juteltiin, jos oltiin menossa yhtä matkaa. Jätin ne kengät laittamatta jalkaan ja avasin suuni samalla kun toinen touhusi.

Puhuttiin sitten viikonlopun mittaan muutama sana hitaista ja nopeista ihmisistä. Hän luokitteli minut ihmiseksi, joka herää 13 yli ja on 16 yli jo matkalla. Minä taas seurasin pariin otteeseen hänen valmistautumistaan. Mitä kaikkea ihminen voi tehdä ennen lähtöä? Miksi minä olen valmis; jätänkö jotain tekemättä? Huomasin hänen valmistautumisen lomassa kaiken aikaa miettivän tulevaa. Voisi toisaalta venytellä siinä samalla (iltaa viettämään lähdössä hetkeksi, päivä urheilua takana), pitäisiköhän vaihtaa siihen tarkoitukseen sopivampi paita. Oiskohan tämä hyvä..? (Minä: joo, totta kai, tosi hyvä!) Oiskohan pitäny sitte vielä vaihtaa tuo aluspaita, hmmm. (Minä: tuo on tosi hyvä nyt!)

Päädyin siihen, että tuo hitaampi ihminen ajattelee enemmän. Ei minulle tullut mieleenkään, että voitaisiin ehkä venytellä illalla, ja pitäisi olla siihenkin sopivat vaatteet. Valmistautuessa lähtöön teen nopeat valinnat ajattelematta sen kummempia. Kun esitin ajatukseni ääneen, tuo kaveri kuitenkin kiisti päätelmäni. Hetken mietittyään hän kuitenkin sanoi suunnittelevansa tulevaa aika paljon. Käsitin, että hän käy ennalta läpi tulevat tapahtumat ja varautuu niihin. Hän ei esimerkiksi koskaan jätä sänkyä aamulla petaamatta sen takia, että petaamaton sänky sitten odottaisi häntä töistä tullessa. En minäkään jätä yleensä sänkyä petaamatta, mutta vain siksi, että petaamaton sänky näyttäisi siinä hetkessä epäsiistiltä. En koskaan pääse ajatuksissani niin pitkälle kuin kotiin paluuseen.

Onko siis niin, että hidas lähtijä on hidas koska ei voi ikinä jättää suunnittelemista ja asioihin varautumista väliin? Onkohan hidas lähtijä sitten muutenkin hidas ja nopea lähtijä nopea ylipäätään elämässä? Ainakaan fyysisen nopeuden tai räjähtävyyden kanssa ne eivät taida korreloida. Entä muun elämän - ajattelun, päätöksenteon, arkirutiineiden tai työtehtävistä suoriutumisen - kanssa? Vaikka itse olen nopea lähtijä, olen myös yksi maailman hitaimmista syöjistä. Yleensä muiden kanssa syödessä vaistomaisesti hotkin ruokani, etten söisi viimeistä 15 minuuttia yksin (vaan vain viimeiset kymmenen minuuttia).

Oikeastaan viikonlopun opetus minulle oli se, ettei pidä tuntea syyllisyyttä siitä mitä on. Vastaavasti toisen ominaisuudesta on turha ärtyä. Olen mitä olen ja ylpeä siitä. Ylpeys on sitä paitsi tosi aliarvostettua suomalaisessa kulttuurissa. 

Kuvien lähde: http://www.freedigitalphotos.net/