Ministi politiikasta

Olen viime aikoina ihmetellyt useaan otteeseen, minkälainen ihminen jaksaa toimia politiikassa. Tähän ajatusprosessiin minut sysäsi vasemmistoliiton Anna Kontula. Kävin Helsingin kirjamessuilla 23.10. kuuntelemassa Hesarin Unto Hämäläisen johtaman paneelikeskustelun aiheesta Onko politiikka kriisissä, johon osallistuivat Kontulan lisäksi Anu Kantola ja Tapio Raunio. Keskustelun lähtökohtana oli vaalien äänestysprosentin laskun aiheuttama huoli Suomessa - miksi ihmiset eivät äänestä?

En tehnyt keskustelun aikana muistiinpanoja, joten on hankala muistaa tarkkaan sanomisia. Toisaalta taas muistan varmuudella ne itseäni eniten hätkähdyttäneet jutut. Kontula kertoi kansanedustajan arjesta eduskunnassa, siitä, miten on koko ajan ihan järjetön kiire. Kiireen takia kansanedustajat tekevät kaiken aikaa päätöksiä asioista, joista he eivät ymmärrä tarpeeksi. Kun edustajiamme vaaditaan päättämään vaikkapa eurobondeista, kuinka monella on aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa perehtyä asiaan? Todennäköisesti mielipide muodostetaan nopeasti perustuen yhteen hyvin esitettyyn kantaan. Kontula väitti esimerkiksi, että jos kansanedustajilla olisi aikaa perehtyä työurien pidentämiseen tähtääviin esityksiin, olisi asialla muitakin vastustajia kuin hän yksinään. Johtuen ainaisesta kiireestä karismaattisimmat esitykset saavat ihmiset luomaan mielipiteensä. Tämän takia mielipiteet puolueiden ja kansanedustajien välillä alkavat muistuttaa toisiaan, mikä puolestaan vaikeuttaa kansalaisen politiikan seuraamista. Mistä tiedän, äänestänkö vasemmistoliittoa, keskustaa vai vihreitä, kun kaikki ajavat samaa kantaa vain hiuksenhienoin eroin?

Juuri ennen kirjamessuja olin saanut päätökseen (jo moneen kertaan mainitsemani) Timo Harakan Suuri kiristys –kirjan. Harakka toi kirjassaan esiin muutamia tapauksia, joissa eduskunta joutui tekemään päätöksiä liittyen EU:n talousasioihin (myönnetäänkö Kreikalle lainaa, sitoudutaanko takaamaan uutta velkarahastoa jne). Päätöksissä tehtiin karmeita virheitä johtuen esimerkiksi englanninkielisen lakitekstin virheellisistä käännöksistä. On aika uskomatonta, millaisista kysymyksistä asiasta tietämättömät oikeasti joutuvat päättämään. Kuitenkaan demokratian tilalle ei ole vielä keksitty parempaa järjestelmää.

Kontula painotti eduskunnassa poliittisen debatin tärkeyttä. Kunnon väittelyissä ihmiset joutuvat reagoimaan tavalla, jossa sanat eivät ole välttämättä tarkkaan harkittuja. Tunteet taas saavat muodostamaan mielipiteitä. Väittelyt saisivat varovaiset poliitikot erottumaan toisistaan paremmin. Kontulan mukaan poliittista debattia eduskunnassa pyritään ennemminkin hyssyttelemään käyttäydytäänpä nyt sivistyneesti -tyylillä kuin kannustamaan.

Itse jätän äänestämättä vaaleissa, jos koen, etteivät vaalit kosketa minua. Toisinaan vaalit tuntuvat epäkiinnostavilta (seurakuntavaalit), toisinaan taas minut valtaa tunne, ettei äänelläni ole mitään merkitystä (EU-vaalit). Äänestätkö sinä vaaleissa? Miksi äänestät tai miksi et äänestä?

Joskus politiikka kyllä kiinnostaa, mutta menetän äkkiä hermoni sitä seuratessani. Katsoin esimerkiksi vastikään Areenasta Ajankohtaisen kakkosen miniteeman Suomen tämän hetkisestä talouspolitiikan linjasta. Ärryin kuitenkin todella nopeasti asetelmaan Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vastaan tutkija Lauri Holappa. Kolme vastaan yksi asetelma ei vain ole reilu. Tietysti parempi sekin kuin kertoa kansalle vain se yksi oikea kanta. Tässä vielä linkki Ylen tiivistelmään keskustelusta.

Politiikassa toimija ei ainakaan saisi ärtyä niin kuin minä ärryn. Ei saisi tuntea voimattomuutta epäkohdan edessä, vaan tarmoa ja intoa lähteä puuttumaan siihen. Voi politiikka kerrassaan, aloin jo ärtyä aiheesta kirjoittamiseenkin. Tuntuu, etten saa edes raapaistua pintaa siitä, mistä haluaisin kirjoittaa. Parempi sulkea kone ja joogata hiukan.