Did you know

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Meidän piti eilen enkuntunnilla improvisoida puhe aloittamalla ”Did you know ---”. Tehtävänannon saadessani menin hetkeksi lukkoon, ajatukset pysähtyivät. En ole luonnostani mikään kovin hyvä tai rento esiintyjä, etenkään vieraalla kielellä. Sitten lukko kuitenkin hellitti otteensa ja pystyin ajattelemaan. Käteni lepäsi sillä hetkellä takkini päällä joten päätin kertoa siitä: Did you know that I bought this jacket for five euros?

Jälkeenpäin keskusteltiin siitä, miksi se esiintyminen on muka niin kamalaa. Opettaja kysyi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos esitys menisi täysin metsään. Riippuen tietysti esiintymistilanteesta pahimmat vaihtoehdot olivat päätyminen youtubeen, työpaikan saamatta jääminen ja ihmisten nauru.

Okei, youtube tietysti olisi aika hirveä kohtalo, mutta muuten, mitä väliä? Ei kukaan muu muistaisi tapausta enää seuraavana päivänä.

”Did you know” –tehtävän tarkoituksena oli muistuttaa meitä niistä esiintymisen perusjutuista. (1) Muista ottaa yleisö haltuun ennen kuin avaat suusi. (2) Älä aloita jaarittelemalla tai ääntelemällä ymm tai ömm vaan mene suoraan asiaan, herätä yleisö vaikka sitten kysymyksellä Did you know. (3) Aloita ja lopeta tärkeimmillä pointeilla, keskikohta esityksestä kuitenkin unohdetaan. (4) Lopeta selkeästi: thank you lopussa saa aikaan aplodit, pieni pälyily taas herättää epävarmuutta yleisössä.

Esiintyminenhän on oikeastaan yksinkertaista. Niin yksinkertaista, että välillä ihmetyttää sekä oma että muiden pelko sitä kohtaan. Jo neljän kohdan listalla voi päästä perushyvään esitykseen. Esiintyminen ei todellakaan ole mitään ydinfysiikkaa. Jos olisin käyttänyt esiintymisen opiskeluun elämässä edes saman verran aikaa kuin vaikka nyt sen fysiikan, olisin varmasti puolet parempi esiintyjä kuin nyt. Entä kumpaa kauppatieteilijä tarvitsee elämässä enemmän: lukion pitkän fysiikan oppimäärää vai esiintymistaitoja?

Ihmettelen vahvasti, miksei Suomessa ole vielä minkäänlaista elämäntaito-oppiainetta. Siellä voitaisiin opettaa paitsi esiintymistä myös vaikkapa käyttäytymistä, elämänhallintaa, valintojen tekemistä ja itseilmaisua.

Erityisesti kansanedustaja Jani Toivola on toivonut tällaista Norjan mallin mukaista oppiainetta Suomeen, jossa pohjauduttaisiin draaman, sovittelun ja yhteisökasvatuksen metodeihin. Kulttuurimme on yhä individualistisempi; lapset eivät enää opi tärkeitä elämäntaitoja vanhemmilta sukupolvilta. Kun nuoren perheen vauva saa nuhan, kutsuvat vanhemmat paniikissa ambulanssin paikalle. Ei ole enää sitä sukupolvien ketjua, äitejä ja isoäitejä kertomassa, miten toimitaan. Ei ole yhteisöjä. Pitäisikö elämäntaidot saada perintönä äidinmaidossa vai kehittäisikö yhteiskunta meille elämäntaitosirun, jotta osattaisiin toimia? Väliaikaisena ratkaisuna elämäntaito-oppiaine voisi hyvinkin toimia.

Toivola twiittasi 7.10. Ylen Ajankohtaisen kakkosen kiusaamiskeskusteluun liittyen seuraavasti:

Norjassa taiteisiin perustuva ”elämäntaito” oppiaine. On läpi peruskoulun. Kiusaaminen romahti. Oppilaat ja opettajat voi paremmin. #a2ilta

Taito esiintyä ja ilmaista itseään on minun arvostuskategoriassani melkein siellä korkeimmalla paikalla. Kun niitä ei ole minulle opetettu enkä ole niissä mikään erityislahjakkuus, olen välillä pulassa. Koen olevani riittämätön. En osaa, hävettää, minussa on jotain vialla. Ajatukseni palaavat siihen, mitä professori Matti O. Huttunen sanoi 16.10. Helsingin avoimen yliopiston tunto-luennolla: Syyllisyys liittyy tekoon, häpeä minuun.

Kunpa kovin moni tämän hetken suomalaislapsi ei joutuisi isona häpeämään sitä, ettei osaa jotain, mitä hänelle ei ole koskaan opetettukaan.

Yes, I knew it, vastasi yksi yleisöstä esitykseni jälkeen. Nauratti. Mitä minä taas pelkäsinkään?