Muistin maailma

Kuvat toimivat muistilinkkeinä. Tämä kuva palauttaa mieleeni tuon päivän fiiliksen, tuon rannan, tuon koiran.

Muistin teoriaa 

Muisti on kykyä tallentaa ja palauttaa mieleen asioita. Evoluutioteorian mukaan muisti kehittyi meille alun perin siksi, että oppisimme välttämään vaaroja. Jos koemme jotain vaarallista, emme toiste ajaudu samaan tilanteeseen, koska tunnistamme muistin avulla tilanteen sen tullessa uudelleen vastaan.

Yleensä muisti jaetaan kolmeen osaan: sensoriseen, lyhytkestoiseen ja pitkäkestoiseen muistiin. Sensorinen muisti on aistitiedon varasto. Sen kesto on tosi lyhyt, mutta kapasiteetti valtava. Esimerkiksi näkömuisti on sensorista: salaman välähtäessä näemme salaman kuvan mielessämme pitempään kuin se todellisuudessa näkyy taivaalla.

Pitkäkestoinen muisti on tiedon varasto. Muistettavat asiat voivat säilyä siellä koko eliniän. Tämä muisti on evoluution kannalta se tärkein, koska siellä säilyvät selviytymisen kannalta suotuisat ja haitalliset asiat, esimerkiksi opiskelun tulokset tai kipu.

Lyhytkestoinen muisti puolestaan toimii välittäjänä sensorisen ja pitkäkestoisen muistin välillä. Se valikoi tarpeellista infoa ja koodaa sitä pitkäkestoiselle muistille sopivaksi. Ilman lyhytkestoista muistia emme pystyisi ymmärtämään toistemme puhetta, koska emme muistaisi, mitä toinen on hetki sitten sanonut. Lyhytkestoinen muisti antaa meille mahdollisuuden muistaa noin 15-30 sekuntia ajassa taaksepäin.

Rajallinen muistimme

Tarjosin eilen kämppikselleni luettavaksi yhtä kirjaa lainaamastani kirjakasasta. Hän tarttui Sophie Kinsellan kirjaan Salaisuuksia ilmassa, innostui siitä, mutta mietti samaan aikaan, onkohan lukenut kirjan jo aiemmin. Tunne oli minulle niin tuttu! Luen muutamia kymmeniä kirjoja vuodessa, mutta pystyisin keskustelemaan vain harvan sisällöstä jälkikäteen. Mitähän iloa kirjojen lukemisesta sitten on? Tai ehkä paremminkin: mitä hyötyä?

Ihmisen mieli on niin rajallinen. Vaikka jokin kokemus jäisikin pitkäkestoiseen muistiin, ei ole ollenkaan varmaa, että tarpeen tullen mieli saa sen sieltä kaivettua esiin. Tavallaan tuntee kyllä, että tietää asian, mutta ei vaan saa palautettua sitä mieleen. Joskus mieli jopa suojelee itseään kieltäytymällä palauttamasta epämiellyttäviä asioita muistista.

Mieti, jos ihmisen muisti olisikin rajaton. Muistaisimme kaiken kerran kuulemamme, lukemamme tai näkemämme. Mieleen palauttaminen olisi automaatio. Rajaton muisti vain vaatisi myös rajattoman mielen. Tällä hetkellä mielen kapasiteettimme tuskin kestäisi muistin rajattomuutta. Me tarvitsemme rajoja.

Joskus rajat tulevat vastaan liian aikaisin tai liian vahvoina. Tulee mieleen Riikka Pulkkisen kirja Raja, jossa yhtenä teemana on dementian aiheuttama mielen kipu. Se, miten mies sairastuu, alkaa unohtaa, ahdistuu muistamattomuudestaan. Vaimo kadottaa miehensä pala palalta, hetki hetkeltä, muistikuva muistikuvalta. Unohtaminen sattuu sekä itseen että läheisiin.

Oma mummoni sairasti dementiaa pitkään. Harvoin olen tavannut niin hyväntuulista vanhusta. Jos ei ole muistia, ei kai ole muistikuvia kivuista, epäonnistumisista, suruista. On vain se hetki, 15-30 sekuntia.

Muistin ihmeellisyydestä

Mielestäni muistin ehkä yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on kyky tunnistaa hahmoja. Pienenä katsottiin aina pilviä taivaalla, yritettiin tunnistaa tuttuja hahmoja. Kohta muodottomat möykyt näyttivät koirilta, lohikäärmeiltä ja tanssivilta tytöiltä. Samalla tavalla muisti toimii vaikkapa keskustellessa. Jos ei ymmärrä tai kuule, mitä toinen sanoo, muisti usein joka tapauksessa työstää viestin ymmärrettäväksi.

Toinen esimerkki muistin mielenkiintoisesta osa-alueesta on, miten joitain asioita on mahdotonta muistaa. Itselläni on jonkinasteinen kasvosokeus. Saatan olla jonkun ihmisen kanssa vaikka kuinka paljon tekemisissä, mutta yhtäkkiä en vain tunnista häntä. On kamalaa, jos joku vaihtaa hius- tai pukeutumistyyliään, koska toisen kasvoja katselemalla en välttämättä saa mitään vinkkiä siitä, tunnenko tyypin. Vaikka olen aiheesta jotain artikkeleita lukenutkin, en vieläkään voi täysin käsittää, mikseivät minun aivoni suostu tallentamaan ihmisten kasvoja.

Maailman paras muisti

Tiedätkö, alun perin minut tähän muistipohdintaan sysäsi pappani Tauno Lepistö. Hän kirjoittaa 1999 julkaistussa kirjassaan Metsämiehen laulu:

Kovaa puuta oli riihi, punahonkaa. Muistan miten hyvältä tuoksui ne lastut, kun olin siellä navettatyömaalla niillä leikkimässä. (vuodelta 1923, s.21.)

Tämä tapaus sattui talvella 1936. Tämä talvi oli siitä ihmeellinen, että lunta ei satanut kuin vasta helmikuun 28 päivä. Oli kovia pakkasia, sen ansioista oli tullut vahva kuura maahan. (s.33.)

Tämä juoksuhaudoissa vietetty aika ja sen tuomat raa’at kokemukset eivät voi koskaan täysin arpeutua ja parantua. On se niin kova ja raaka kokemus. --- Tuntuu hyvin ikävältä näistä kirjoittaa ja muistella. Onkohan tuo edes tarpeellista. (s.59.)

Enpä ole tavannut toista yhtä hyvämuistista kuin pappani. Olen ajatellut kirjaa lukiessani, että pappa muisti paljon aistiensa avulla. Sen minkä hän aisti vahvasti, hän myös muisti. Voisinko minäkin muistaa paremmin, jos herkistäisin aistini? Mietin myös, että papan itsesuojeluvaisto ei pyrkinyt unohtamaan ikäviä kokemuksia. Hän kirjoitti sodasta ja muisti sen, vaikkei se hyvältä tuntunut.