Kateus kompassina

Kateus ei ole ikinä ollut minulle helppo tunne. Ehkä minä pienenä koin, että kateutta ei kuulu tuntea. Kateus on negatiivista, se pitää sulkea pois. Olen sitten melkein koko elämäni kulkenut tämän opin mukaan.

Muistan olleeni vahvasti kateellinen, kun aloitin kauppiksessa. Olin koko elämäni opiskellut pienen kaupungin kouluissa, joissa taso oli matala ja pärjäsin hyvin ilman panostamista. Yhtäkkiä sitten asuin Helsingissä ja opiskelin kauppakorkeassa. Tapasin toinen toistaan älykkäämpiä ja menestyneempiä ihmisiä. Toinen toistaan kauniimpia, hienompia, uskomattomampia.

Räpistelin pysyäkseni pinnalla. Yritin, mutten ollut tottunut yrittämään. En myöskään ollut tottunut epäonnistumaan tai olemaan keskitasoa.

Välillä olin vihreä kateudesta. En osannut kuitenkaan tulkita mieleni viestejä oikein. En hyväksynyt kateutta. Niinpä menin päivästä toiseen ajatellen, että olen varmasti noita parempi oikeasti kunhan alan opiskella. Pärjään, kunhan yritän ensin. Toivoin, etteivät toiset olisi niin hyviä.

Sillä on iso ero, toivooko toisia huonommiksi vai itseään yhtä hyväksi. Toisille pahan toivominen kertoo siitä, ettei ole hyväksynyt kateutta ja käyttää sitä tuhoavasti. Itsensä toivominen yhtä hyväksi puolestaan osoittaa kateuden hyväksymistä. Kateus kertoo minulle, mitä itse haluaisin olla. Nykyään kateutta tuntiessani pyrin pilkkomaan tunteen helpompiin osiin: mille piirteelle tai asialle olen kateellinen? On helppo pyrkiä parempaan, kun kateus osoittaa, missä haluaisin olla.

Mielen viestit ovat hirveän yksinkertaisia. Niin yksinkertaisia, että huvittaa, miten monimutkaisesti niitä välillä tulkitaan. Välillä jopa toivon, että oma mieleni olisi monimutkaisempi, jotta voisin spekuloida ja analysoida. Mieleni viestit ovat kuitenkin yleensä hyvin yksinkertaisia ja suoraviivaisia. Harjoittelemalla suoran viivan kulkemista pääsen maaliin ennen kuin ehdin edes keskittyä sen etsimiseen.

Täytyy kuitenkin vielä lisätä, että koen mustasukkaisuuden jotenkin paljon haastavammaksi tunteeksi. Yleensä se on ilmetessään paljon tuhoavampi kuin kateus. Se johtuu kai siitä, että mustasukkaisuus liittyy aina ihmisiin, kun taas kateus asioihin. Ihmiset kokonaisuuksina ovat jotain käsittämättömän monimutkaista. Luulen myös, että tässäkin ilmenee ihmisluonnon halu olla monimutkaisempi kuin onkaan. Mustasukkaisuudesta tehdään monimutkaisempaa olemalla epäsuoria, välttelemällä tunteen oikeita kohtaamisia ja selvityksiä.

Kateutta ja mustasukkaisuutta kutsutaan englannissa samalla sanalla: jealous. Olen miettinyt, tekeekö se tunteesta ja sen käsittelemisestä yksinkertaisempaa. Toisaalta se voi olla myös haastavaa, jos ei koskaan tee lähtökohtaista eroa noiden tunteiden välille.  

Nykyään olen eniten kateellinen ihmisille, joilla on intohimo. Tuntuu, että olen koko elämäni etsinyt jotain suurta kaiken muun ylitse menevää asiaa elämääni, sellaista, joka tekisi päivistä suuria ja elämästä seikkailun. Kuitenkin minä näperrän, jumitan, teen ihan kivoja juttuja. Olen onnellinen, mutta etsin. Ehkä jonain päivänä olen erityisen kateellinen jollekin tietylle intohimolle. Sitten tiedän määränpääni ja unelmani.

Kuvien lähde: freedigitalphotos.net