Pidetään huolta toisistamme

Kävin viikonloppuna monta vakavaa keskustelua, joiden tunnelma pitää minua vankinaan yhä näin maanantai-iltanakin. Keskustelut koskettivat, pakottivat menemään pinnan alle tutkimaan sellaisia kohtia itsessä, jotka yleensä pysyvät piilossa. Täytyi miettiä, mitä minä tästä ajattelen, mitä minä haluan ajatella. Välillä tunteet kertoivat suunnan, välillä täytyi keskittyä järjen avulla etsimään ratkaisuja. Keskustelukumppanit auttoivat suunnan löytämisessä ja avasivat uusia polkuja.

Näin ihmisen hyvyyttä. Näin raakuutta, pahuutta. Jouduin kohtaamaan oman toimintani ajattelemattomuuden. On aina tosi kirpaisevaa, kun omanarvontuntoa kolhaistaan. On helppoa elellä ja luoda ruusuinen kuva itsestä: olen niin hyvä ihminen. Sitten paikalle tulee toinen ihminen ja repii tuon ruusuikkunan palasiksi muutamalla sanalla. Edessä aukeaa realistisempi näkymä, ahdistaa. On kuitenkin katsottava, kohdattava totuus, jotta voi jatkaa.

Seison nyt paljaan, karun maiseman edessä. Olo tuntuu todellisemmalta kuin ennen viikonloppua. Mietin, paistaako aurinko taas huomenna ja antaa ruusujen hiljalleen puhjeta kukkaan.

Jos ympärilläni olevat ihmiset eivät välittäisi minusta, he antaisivat varmaan minun elellä kaiken aikaa ruusutarhassa. On välittämistä, että näytetään totuus. Otetaan kädestä kiinni, ohjataan ruusuikkunan ohi karun maiseman äärelle. Pidetään kiinni, jos totuus on liian paljas.

Mietimme viikonloppuna myös, onko välittäminen velvollisuus. Jos ihminen on tarpeeksi läheinen, onko velvollisuus huolehtia. Läheisen ihmisen harhaillessa, astuessa sivuun, onko velvollisuus mennä ja ohjata takaisin. Kertoa, missä mennään ja mihin pitäisi mennä. Näyttää totuus siinäkin. Läheisestä ihmisestä välittämisen käsittäminen velvollisuutena tuntuu kuitenkin vähän pahalta. Niin kuin en haluaisi välittää, mutta on pakko. Ikään kuin olisi jokin kirjoittamaton laki, joka käskee välittämään. Silloin ei olisi kyse enää tunteista tai halusta, ja välittämisen alkuperäinen merkitys himmenisi. Puhuimme velvollisuudesta kuitenkin, koska aina ei ole helppoa välittää. Voi olla, että tunteiden tasolla haluaa välittää, mutta todellinen välittäminen vaatisi toimintaa. Toiminta taas ei aina ole ollenkaan helppoa. Entä, jos toiminta rikkoisi ihmisten välejä? Entä, jos tuo toinen vihaa minua totuuden edessä? Tai entä, jos joku ihminen on elänyt niin kauan ruusutarhassa, että todellisuus saattaisi murskata?