Diginatiivit

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Kuulun sukupolveen, joka ei ole diginatiivi. Ollessani pieni isällä oli kyllä tietokone. Muistan kuinka pääsin toisinaan katsomaan, kun isosisko pelasi jotain peliä. Ski or die –peli on jäänyt erityisesti mieleen. Samoin pelattiin ainakin sellaista peliä, jossa kissa käveli langalla ja napsi hiiriä suihinsa. Myöhemmin vähän vanhempana pääsin myös itse pelaamaan. Tomb Raider, Aladdin, Lion King, eri Keenit ja jokin viikinkipeli olivat huikeita. Ei meillä kuitenkaan ollut mitään internetiä saati kännyköitä tai tabletteja. Lankapuhelimeen vastasi kuka sitten ehtikin. Ei ollut mitään salaisia puheluita; puhelut puhuttiin siinä missä lankapuhelin oli.

Sain rippilahjaksi sitten kännykän. Se oli jotakin ihan ihmeellistä. Silmät loistaen sitä tutkittiin. Kuunneltiin soittoääniä, tilattiin joskus joku logo piristämään etusivua. Opittiin kohta laittamaan hälyjä.

Totta kai olen jo ala-asteelta saakka käyttänyt tietokoneita. Meillä järjestettiin 3-4 luokilla jonkinlaisia ATK-tunteja. Tietokoneet ja ohjelmistot vain olivat niin lapsenkengissään vielä silloin, että nykytekniikka eroaa siitä huomattavasti.

Uskon olevani onnekas, kun kuulun juuri tähän sukupolveen. Olen oppinut käyttämään erilaisia digitaalisia laitteita, ohjelmistoja ja ohjelmia. Uuden tekniikan ja ohjelman oppiminen on tietyllä tavalla helppoa, vaikkei ihan luonnollista. Tärkeänä koen myös, että tiedän, millaista oli ilman tätä digiaikaa. Tiedän, millaista oli suunnitella elämää enemmän kuin seuraavan tunnin verran eteenpäin. Tiedän sen vapauden, jota voi kokea, kun elää ilman somea ja ikuisesti jatkuvia keskustelu- ja kommentointiketjuja siellä.

Miettikää lasta, joka syntyy juuri nyt. Tämä lapsi saa luultavasti 2-vuotislahjaksi ensimmäisen tabletin, oppii 4-vuotiaana ohjelmoimaan, eikä todellakaan pärjää enää 5-vuotiaana edes pientä hetkeä ilman puhelinta. Tietysti vähän kärjistän, ja pääasiassahan se on vanhempien valinta, mihin lapset kasvattaa. Lähinnä kai ne ovat ne vanhemmat, jotka eivät pärjää, jos lapsella ei ole koko ajan kännykkä taskussa. Pointti on kuitenkin se, että nuo lapset ovat niitä diginatiiveja.

Diginatiivit varmasti syrjäyttävät edeltäjänsä kaikissa tietoteknisissä töissä. He ovat neroja natiiviudessaan. He eivät kuitenkaan tiedä sitä, minkä vaikka minä tiedän. Maailma oli ennen erilainen. On jännää kantaa mukanaan sukupuuttoon kuolevia kokemuksia. Nuo kokemukset eivät paina hartioita, vaan suoristavat ryhtiä, saavat olon kevyemmäksi. Tiedän, miltä tuntuu kävellä ilman, että kännykkä painaa taskussa.