torstai 7. toukokuuta 2015

Älylaitekoukussa

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Hukkasin yksi ilta hetkeksi puhelimen. Melko nopeasti hoksasin, mihin olin sen jättänyt ja tiesin saavani sen seuraavana päivänä takaisin. Tieto ei kuitenkaan hirveästi helpottanut olemistani.

Pahinta oli, että olin menossa seuraavana päivänä työhaastatteluun. En pystynyt tarkistamaan sähköpostista haastatteluajankohtaa ja -paikkaa. En voinut katsoa reittioppaasta bussien kulkua tai hyvää reittiä pyöräilyyn. Nämä ongelmat toki ratkesivat, kun sain lainata hetkeksi kaverin puhelinta. Silti jännitti. Entä sitten, kun olen matkalla haastatteluun. Entä jos eksyn? Entä jos olen myöhässä ja pitäisi ilmoittaa siitä? Entä jos ne ovat laittaneet aamulla sähköpostiin viestiä mahdollisesta haastatteluajankohdan siirrosta tai muusta?

Tietysti murehdin vähän turhia. En vain yksinkertaisesti ole mennyt vuosiin mihinkään ilman, että olen voinut turvautua kännykkään.

Omistan totta kai läppärin, mutta se ei tässä tilanteessa auttanut. Nettiä kun käytän kännykän kautta, eikä muita avoimia verkkoja löydy kämpällä.

Arkirutiinit ilman kännykkää

Sen lisäksi, että murehdin haastattelua, kännykän katoaminen järkytti päivärytmiäni myös muuten. En oikein tiennyt mitä tekisin illalla ennen nukkumaan menoa. Lopulta tartuin kirjaan, vaikkei tehnyt mieli lukea mitään raskasta. Tuli mieleen, että ehkä normaalistikin lukisin enemmän kirjoja, jos hankkisin paitsi kaikennäköisiä raskaita tietopohjaisia oopuksia, myös jotain kevyttä iltalukemista. Juuri kun olin tänä keväänä päässyt siihen johtopäätökseen, että oikeastaan romaanit ovat turhakkeita. Ehkä dekkarin lukeminen illalla voisi kuitenkin olla kehittävämpää kuin netin selaaminen.

Huomasin myös, etten taida normaalisti keskittyä juurikaan syömiseen. Ruoka ei ikinä ole ollut minulle mikään suurin nautinnonlähde, vaan ennemminkin pakko. Ajattelutapani ruuan suhteen on suunnilleen sellainen, että taltutan näläntunteen voidakseni toimia ja pyrin hankkimaan ihmiskehon toiminnan kannalta tärkeimmät ravintoaineet syömisistäni.

Kun aamulla sitten laitoin aamupalaa - paistoin terveellisen letun, siihen kylkeen mustikoita ja jukurttia, vähän vihreää teetä – poistuin useaan kertaan keittiöstä vaeltamaan huoneeseeni. Sitten yhtäkkiä, kaiken ollessa valmista, huomasin mitä olin tekemässä; ai, taidan etsiä kännykkääni tuodakseni sen aamupalapöytään. Istuin hölmönä alas ruuan ääreen. Tuntui erikoiselta keskittyä vain ruokaan: niihin makuihin, kylmiin mustikoihin, lämmittävään teehen. Oikeastaan jo se tuntui erikoiselta, että näin mitä söin. Yleensä taidan siis tuijottaa tiiviisti kännykän näyttöä.

Kännykkälakkoon

No niin, olin tietysti melko järkyttynyt havainnoistani. Mietin, mihin kaikkeen kännykän käyttö oikeastaan vaikuttaa huomaamattani. Heikentää ehkä keskittymiskykyäni, vähentää tulevaisuuden suunnittelun taitoa, vääristää suhdetta ruokaan...

Totta puhuen menin pieneen paniikkiin. Olen nyt siis paitsi esimerkiksi karkkilakossa, myös kännykkälakossa. Tai siis pidän kännykättömiä päiviä. Kännykätön päivä tarkoittaa, etten tee mitään turhaa kännykällä, kuten pelaa pelejä tai käy vähän väliä katsomassa sähköpostia, vaikken edes odota mitään tärkeää viestiä. Olen kai perinteinen joko-tai ihminen eli minun pitää tehdä asioita joko täysillä tai ei ollenkaan. Joko käytän kännykkää kaiken aikaa tai en ollenkaan.

Sähkömagneettinen säteily?

Ehkä pieni vikatikki oli eksyä lukemaan kännykän käytön ja aivosyövän yhteydestä. En sinänsä siitä aivosyövästä huolestunut, vaan yleensä sähkömagneettisen säteilyn aiheuttamista ilmiöistä kehossa. Vaikka kännyköiden säteily on huomattavan heikkoa verrattuna vaikka mikroon, saa se kuitenkin aikaan ainakin aivokuoren lämpenemistä. Säteily siis saavuttaa aivot ja vaikuttaa niihin jotenkin. Vaikeampaa onkin tutkia, että miten se vaikuttaa.

Aiheesta lueskeltuani aloin melkein tuntea yhdellä luennolla istuessani, miten kaikista kännyköistä, läppäreistä ja tableteista tunkeutui aivoihin säteilyä, joka puolestaan vaikutti ajatuskykyyni.

No, parempi olla rupeamatta vainoharhaiseksi, mutta riskien tiedostamisesta tuskin on haittaa.

Ruotsalainen tutkimus kännykän ja aivosyövän yhteydestä: http://www.pathophysiologyjournal.com/article/S0928-4680(14)00064-9/pdf


1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisia pohdintoja! Olen itsekin paljon miettinyt sitä, kuinka paljon kännykän käyttö vaikuttaa meihin. Erityisesti älykännyköiden aikana meistä monista on tullut suorastaan älykännyköiden orjia. Ne rytmittävät pitkälti arkeamme. Vaikka jättäisi kännykän tarkoituksella eri huoneeseen ja päättää, että nyt en vähään aikaan sitä tuijota, niin ei saa mielenrauhaa... Miettii vain, että jos joltain tuleekin whats app viesti, tms. Miksi pitää olla 24/7 tavoitettavissa? En osaisi enää vaihtaa "älyttömään puhelimeen".

    VastaaPoista