Joululoma takana, uusi vuosi
edessä. Uuden vuoden lupaukseni oli jatkaa joulun ajaksi keskeytynyttä
karkkilakkoa. Olin viime syksyn syömättä karkkia, ja jotenkin olo tuntui
tavallista tasaisemmalta ja terveemmältä.
Aina vuoden vaihtuessa tulee sellainen
olo, että pitäisi tehdä jonkinlainen katsaus edelliseen vuoteen. Mitä saavutin?
Tutustuinko ihmisiin? Mitä juttuja yleensä muistan edellisestä vuodesta?
Itse muistan aina parhaiten
kesän. Kai auringolla sitten on niin iso merkitys. Kesä näkyy kirkkaampana kuin
muu vuosi: pelit, ihmiset, retket, jopa työt. Joskus mietityttää, miksi
esi-isämme vaelsivat aikoinaan tähän kylmään maahan. En ole ihan varma, tekeekö
pitkä, kylmä kausi ihmisille hyvää, vaikka neljä vuodenaikaa toisaalta tuovat
vaihtelua.
Viime keväänä ei tapahtunut kai
muuta jännää elämässäni kuin tämän blogin aloittaminen. Syksy on sen verran
lähellä, että sen muistan kyllä. Sulkapalloharrastuksen aloittaminen, hyvin
menneet kurssit koulussa, uudet ihmiset.
Hahmotan vuosia aikajanoina.
Vuosi 2014 on aikajana, joka alkaa tammikuusta ja päättyy joulukuuhun. Välille
on merkattu pykäliä merkittävistä tapahtumista. On hämmentävää, että kevät on
melkein tyhjää täynnä.
Aina ei voi elää täysillä, se on
totta. Silti tuntuu pahalta, kun liian usein tulee elettyä toivoen jotain
parempaa tai odottaen tulevaa. Niin syntyy tyhjyys. Tyhjyys syntyy, kun ei
keskity hetkeen. Ei arvosta sitä, mitä on. Olla olemassa, exist. Tulevaisuus ei ole vielä olemassa, se on vain pään sisällä
toiveina ja ajatuksina. On hyvä, että on toiveita ja ajatuksia, mutta oikea elämä
ei tapahdu pään sisällä.
En yritä elää tätä kevättä
täysillä, mutta yritän pysähtyä useammin. On niin helppo mennä eteenpäin, mutta
pysähtymistä on opeteltava. Luja vauhti tyhjentää pään ja saa olon tuntumaan
lentämiseltä; pysähtyminen järjestelee asioita pään sisällä ja terävöittää
maailman.
Elämän tarkoitus ei varmaan ole
mennä lujaa tai olla pysähdyksissä, ja siksi molemmat vaihtoehdot tuntuvat
joskus turhilta. Mutta ihminen on olemassa, ja siksi näen tärkeäksi sekä
etenemisen että pysähtymisen. Ilman etenemistä en jaksaisi pysähtymistä.
Pysähtyminen taas on ihmisyyttä, tai niin kuin René Descartes sen 1600-luvulla
ilmaisi: Ajattelen, siis olen.
Toiset ovat enemmän
pysähdyksissä, toiset etenevät lujempaa. Jotkut hahmottavat elämää aikajanana,
jotkut sykleinä, jotkut ympyränä. Ehkä
joku ei ole ikinä kokenut tarvetta tuollaiseen hahmottamiseen. Kai se on
onnellisuus, joka värittää nuo hahmotetut viivat, ympyrät, syklit tai vaikka
sitten sen päänsisäisen tyhjyyden.
On lähdettävä elämään kevättä,
jossa olisi paljon värejä. En voi määrätä tapahtumien kulkuja, mutta voin
vaikuttaa niihin ja tehdä päätöksiä. Ehkä päätös vähemmän sokerin kuluttamiseen
voi olla yksi askel hyvään suuntaan minun elämässäni.
Nyt kun ajattelen asiaa, niin
elämä on myös polku. Nykyhetki on aina polulla kohdassa, jossa polku kaartuu
mutkan taakse. Taipumukseni on rynnätä katsomaan, mitä polun mutkan takaa
löytyy. Nyt yritän katsoa ympärilleni ja nauttia pitempään siitä odotuksen
tunteesta, ennen kuin riennän eteenpäin. Jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti