Ministi politiikasta

Olen viime aikoina ihmetellyt useaan otteeseen, minkälainen ihminen jaksaa toimia politiikassa. Tähän ajatusprosessiin minut sysäsi vasemmistoliiton Anna Kontula. Kävin Helsingin kirjamessuilla 23.10. kuuntelemassa Hesarin Unto Hämäläisen johtaman paneelikeskustelun aiheesta Onko politiikka kriisissä, johon osallistuivat Kontulan lisäksi Anu Kantola ja Tapio Raunio. Keskustelun lähtökohtana oli vaalien äänestysprosentin laskun aiheuttama huoli Suomessa - miksi ihmiset eivät äänestä?

En tehnyt keskustelun aikana muistiinpanoja, joten on hankala muistaa tarkkaan sanomisia. Toisaalta taas muistan varmuudella ne itseäni eniten hätkähdyttäneet jutut. Kontula kertoi kansanedustajan arjesta eduskunnassa, siitä, miten on koko ajan ihan järjetön kiire. Kiireen takia kansanedustajat tekevät kaiken aikaa päätöksiä asioista, joista he eivät ymmärrä tarpeeksi. Kun edustajiamme vaaditaan päättämään vaikkapa eurobondeista, kuinka monella on aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa perehtyä asiaan? Todennäköisesti mielipide muodostetaan nopeasti perustuen yhteen hyvin esitettyyn kantaan. Kontula väitti esimerkiksi, että jos kansanedustajilla olisi aikaa perehtyä työurien pidentämiseen tähtääviin esityksiin, olisi asialla muitakin vastustajia kuin hän yksinään. Johtuen ainaisesta kiireestä karismaattisimmat esitykset saavat ihmiset luomaan mielipiteensä. Tämän takia mielipiteet puolueiden ja kansanedustajien välillä alkavat muistuttaa toisiaan, mikä puolestaan vaikeuttaa kansalaisen politiikan seuraamista. Mistä tiedän, äänestänkö vasemmistoliittoa, keskustaa vai vihreitä, kun kaikki ajavat samaa kantaa vain hiuksenhienoin eroin?

Juuri ennen kirjamessuja olin saanut päätökseen (jo moneen kertaan mainitsemani) Timo Harakan Suuri kiristys –kirjan. Harakka toi kirjassaan esiin muutamia tapauksia, joissa eduskunta joutui tekemään päätöksiä liittyen EU:n talousasioihin (myönnetäänkö Kreikalle lainaa, sitoudutaanko takaamaan uutta velkarahastoa jne). Päätöksissä tehtiin karmeita virheitä johtuen esimerkiksi englanninkielisen lakitekstin virheellisistä käännöksistä. On aika uskomatonta, millaisista kysymyksistä asiasta tietämättömät oikeasti joutuvat päättämään. Kuitenkaan demokratian tilalle ei ole vielä keksitty parempaa järjestelmää.

Kontula painotti eduskunnassa poliittisen debatin tärkeyttä. Kunnon väittelyissä ihmiset joutuvat reagoimaan tavalla, jossa sanat eivät ole välttämättä tarkkaan harkittuja. Tunteet taas saavat muodostamaan mielipiteitä. Väittelyt saisivat varovaiset poliitikot erottumaan toisistaan paremmin. Kontulan mukaan poliittista debattia eduskunnassa pyritään ennemminkin hyssyttelemään käyttäydytäänpä nyt sivistyneesti -tyylillä kuin kannustamaan.

Itse jätän äänestämättä vaaleissa, jos koen, etteivät vaalit kosketa minua. Toisinaan vaalit tuntuvat epäkiinnostavilta (seurakuntavaalit), toisinaan taas minut valtaa tunne, ettei äänelläni ole mitään merkitystä (EU-vaalit). Äänestätkö sinä vaaleissa? Miksi äänestät tai miksi et äänestä?

Joskus politiikka kyllä kiinnostaa, mutta menetän äkkiä hermoni sitä seuratessani. Katsoin esimerkiksi vastikään Areenasta Ajankohtaisen kakkosen miniteeman Suomen tämän hetkisestä talouspolitiikan linjasta. Ärryin kuitenkin todella nopeasti asetelmaan Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vastaan tutkija Lauri Holappa. Kolme vastaan yksi asetelma ei vain ole reilu. Tietysti parempi sekin kuin kertoa kansalle vain se yksi oikea kanta. Tässä vielä linkki Ylen tiivistelmään keskustelusta.

Politiikassa toimija ei ainakaan saisi ärtyä niin kuin minä ärryn. Ei saisi tuntea voimattomuutta epäkohdan edessä, vaan tarmoa ja intoa lähteä puuttumaan siihen. Voi politiikka kerrassaan, aloin jo ärtyä aiheesta kirjoittamiseenkin. Tuntuu, etten saa edes raapaistua pintaa siitä, mistä haluaisin kirjoittaa. Parempi sulkea kone ja joogata hiukan.

Europarlamenttivaalit 2014 #EP2014

Kuvan lähde: freedigitalphotos.net

Pitkästä aikaa taas vaalit. Tällä kertaa valitaan edustajia Suomesta europarlamenttiin. Jos en olisi Alexander Stubbin seuraaja Twitterissä, en varmaan edes tietäisi näistä vaaleista. En ainakaan olisi tietoinen, että tänään on ennakkoäänestyksen ensimmäinen päivä. Muistan kyllä etäisesti, miten yksi päivä kotiin mennessä kynnyksellä odotti äänestyslipuke. Ei mitään tietoa, missä tuo lipuke nyt on. Kai se jostain lehtikasasta löytyy tarvittaessa, toivon ainakin.

Miksi ihmeessä minä äänestäisin näissä vaaleissa? EU-asiat ja Euroopan parlamentti tuntuvat tosi kaukaisilta asioilta, joilla ei ole mitään tekemistä minun arkeni kanssa. Mitä se parlamentti yleensä taas tarkoittikaan?

Wikipedia tietää kertoa, että eurovaalit järjestetään joka viides vuosi. Parlamenttiin valitaan 751 edustajaa näissä vaaleissa, kustakin maasta väkilukuun suhteutettu määrä edustajia. Suomesta valitaan 13 europarlamentaarikkoa eli suomalaisten osuus parlamentissa on noin 1,7 prosenttia.

Euroopan komissiossa puolestaan on 28 edustajaa, yksi kustakin jäsenmaasta. Siellä suomalais(t)en osuus on siis suhteessa vähän suurempi, noin 3,6 prosenttia. Komission puheenjohtajaa ei valita vaaleilla, mikä tuli itselleni vähän yllätyksenä. Sen sijaan jäsenvaltioiden hallitukset valitsevat puheenjohtajan Eurooppa-neuvostossa. Tämän jälkeen parlamentin täytyy vielä hyväksyä puheenjohtaja parlamentin jäsenten äänienemmistöllä.

Komission puheenjohtaja valitsee jäsenmaiden nimeämistä ehdokkaista komission jäsenet. Ennen kuin komissio on valmis toimimaan, täytyy sekä neuvoston että Euroopan parlamentin vielä hyväksyä komission puheenjohtajan ehdotus jäsenistä. Komission palveluksessa toimii yhteensä noin 23 000 työntekijää.

Euroopan unionin neuvosto puolestaan koostuu jäsenvaltioiden ministeritason edustajista. Neuvoston puheenjohtajuus kiertää jäsenmaasta toiseen puolivuosittain. Kuhunkin neuvoston kokoukseen kutsutaan ministerit, joiden toimialaa käsiteltävät asiat koskevat. Esimerkiksi talousasioissa paikalle kutsutaan valtionvarainministerit.

Taulukon lähteenä europa.eu

Äkkiseltään jää sellainen olo, että parlamentti osallistuu vähän kaikkeen ja valvoo kaiken yllä toimintaa. Todelliset päätökset kuitenkin kuuluvat komissiolle ja neuvostolle, samoin edustustehtävät. Itse seuraan tosi vähän EU-politiikkaa, mutta komissaarit ovat jopa minulle tuttuja. Puheenjohtaja José Manuel Barrosoa on siteerattu viime aikoina ainakin Ukrainan tapauksessa, ja Suomen media tietysti nostaa talouskomissaari Olli Rehnin usein esiin.

Jo näin vähäisellä EU:n toimielimien tutkimisella olen muodostanut muutamia mielipiteitä asioista, joita pidän tärkeinä, jos äänestän europarlamenttivaaleissa. Ensinnäkin ehdokkaani tulisi olla sitä mieltä, että parlamentin toimivalta on pidettävä vähintään nykyisellään. Jos kerran eletään demokratiassa, niin eletään sitten kunnolla. Parlamentti on ainoa toimielin, johon eurooppalaiset voivat suoraan vaikuttaa. Toiseksi pidän tärkeänä, että EU:n toimielimien rakenne pidettäisiin mahdollisimman yksinkertaisena, mieluiten sitä yksinkertaistettaisiin nykyisestä. Jotta kansalainen haluaisi vaikuttaa, tulee hänen ymmärtää, mihin hän on vaikuttamassa. Monimutkaiset rakenteet eivät innosta ketään äänestämään. Kansa kiinnostuu siitä, mitä se ymmärtää - vai miksi luulette Timo Soinin olevan kansan suosiossa?

Tällä hetkellä kuva EU:sta on itselläni tosi hajanainen. Siihen liittyy paitsi nyt tutkimani toimielimet, myös jokin sellainen kuin Euroopan tuomioistuin, monimutkainen sopimusjärjestelmä ja nuo kummalliset EU-direktiivit, joista uutisoidaan. Uskon vahvasti, että tätä kaikkea yksinkertaistamalla voitaisiin päästä johonkin suurempaan ja yhteisempään projektiin. Myös viestinnän yksinkertaistamisessa lähestyttäisiin kansaa.

En välttämättä äänestä Stubbia vaaleissa, koska näkemyksemme eroavat muutamissa ratkaisevissa asioissa. Arvostan kuitenkin tuota Suomen ahkerinta twiittaajaa, joka positiivisuudellaan vie maailmalle hyvää kuvaa Suomesta. Blogikirjoituksessaan Stubb sanoo mielestäni aika osuvasti, että EU-päätöksenteko vaikuttaa suoraan meihin suomalaisiin. Suomen lainsäädännöstä suuri osa juontaa nykyään juurensa EU-päätöksenteosta, ja lisäksi Suomen viennistä yli puolet suuntautuu EU:n alueelle. EU:n ei siis todellakaan pitäisi olla meille yhdentekevä asia.

Kaipaan ehdokkaaltani paitsi tiettyjä arvoja, myös hyvää asennetta ja hyviä viestintätaitoja. Asenne ja viestintä vievät kansainvälisissä ympyröissä pitkälle, ne tietyt arvot siellä pohjalla takaavat toivottavasti sen, että tyyppi tekee sellaisia ratkaisuja, jotka voisin itsekin hyväksyä.

Mietin tässä, että haluaisin vaikuttaa ja voisin siksi äänestää. Vaikuttamiseni taitaa kuitenkin hukkua yli 500 miljoonan muun EU-kansalaisen joukossa. Ehkä täytän siis vain kansalaisvelvollisuuteni. Tai vedän numeron äänestyslipukkeeseen sillä hyvällä asenteella, jota mielelläni allekirjoitan.

Taidankin tästä aloittaa konkreettisen äänestysprosessin avaamalla HS:n vaalikoneen.