Jatkoa kirjapiirille

Vasemmalta oikealle: kirjapiirin viimeisin lukeminen, viimeksi lukemani kirja ja seuraavaksi lukuvuorossa oleva kirja.

Ajatelkaa, olen koko syksyn tuntenut olevani osa kirjapiiriä, mutta tosiasiassa käynyt piirissä vain kerran ennen viime tiistaita. Tiistaina siis sitten vihdoin kokoonnuttiin taas. Lukemisena oli ollut Ilkka Auerin Sysilouhien sukua.

Sysilouhien sukua on fantasiakirja nuorille. Päähenkilönä on nuori, 11-vuotias tyttö, joka seikkailee jääkarhunsa kanssa. Koko kirja on yhtä seikkailua ja matkantekoa, Nonna ja jääkarhu Fenris kohtaavat mitä ihmeellisimpiä vaaroja. Kuvailisin kirjaa ihan ookoona ja läpikahlattavana. Jotain siitä jää kuitenkin puuttumaan. Ehkä päähenkilö ei ole kovin samaistuttava tai yleensäkään henkilöhahmoihin ei pääse kovin helposti sisälle. Myöskään juoni ei ole kauhean uskottava, vaan välillä tapahtumat oikein saavat ärtymään epäuskottavuudessaan. En tiedä, olisi mielenkiintoista kuulla jonkun nuoren kommentit kirjasta.

Emme vaihtaneet sanaakaan kirjasta piirin aikana. Kuvittelisin sen johtuvan siitä, että muilla oli samat fiilikset kirjasta. Tai ehkä he eivät olleet lainkaan lukeneet kirjaa, mikä on myös hyvin paljon mahdollista.

Piiri oikeastaan on muuttanut nimeään kirjapiiristä luku- ja pelipiiriksi. Vähän keskustelua kirjallisuudesta, sitten pelaaman – mikäs sen parempi tapa viettää ilta! Viimeksi pelattiin alkuun yksi erä Bohnanzaa ja lopuksi kahta eri seurapeliä tai –leikkiä. Kerron lyhyesti seuraleikeistä, jotta saatte ideasta kiinni ja voitte ehkä itsekin kokeilla niitä illanistujaisissa.

Ensimmäinen peli voisi olla nimeltään tarinadraama. Siinä jokainen osallistuja kirjoittaa paperille kohdat 1-5. Ensimmäiseen kohtaan (1) kirjoitetaan kaksi nimeä x ja y. Toiseen kohtaan (2) kirjoitetaan mitä he tekevät. Kolmanteen kohtaan (3) laitetaan x:n vuorolause ja neljänteen (4) y:n vuorolause. Viidennessä kohdassa (5) kerrotaan mitä tapahtuu sitten. Esimerkiksi (kirjoitin itse suunnilleen näin piirissä):

1.       Mummu ja pappa

2.       Polttelevat piippua verannalla

3.       ”Kylläpä lonkkaa kolottaa”

4.       ”No, onneksi ei kauaa”

5.       Niin he köpöttelevät sisälle ehkä viimeiselle levolleen.

Ideana on, että jokainen lukee vuorotellen yhden kohdan ääneen lapustaan. Ensimmäinen osallistuja lukee kohdan 1, toinen kohdan 2 jne. Pelin tarkoitus on osoittaa, miten mielikuvituksemme on usein tosi rajoittunut. Vaikka tarinan osat ovat eri tarinoista, tulee niistä silti järkeviä ja yleensä huomattavasti hauskempia kuin alkuperäiset täysin loogisesti etenevät tarinat.

Toisessa leikissä jokainen osallistuja kirjoitti paperille kolme vahvaa tunnetta. Sitten jaettiin porukka ja paperit kahteen osaan, ja molempien joukkueiden piti valita kolme tunteista ja esittää ne nonverbaalisti eli ilman sanoja. Vastajoukkueemme rakensi upean tarinan, jossa naisella on kaksi kosijaa, jotka tappavat lopulta toisensa, ja sitten nainenkin tekee itsemurhan. Murhanhimo ja mustasukkaisuus olivat ainakin kaksi heidän valitsemistaan tunteista.

Seuraavaksi kerraksi luetaan sarjakuvia. En ole mikään suuri sarjisfani, joten saa nähdä mitä siitä tulee. Toki luen välillä sarjakuvia; Mustanaamio ja Villivarsa olivat lapsena lemppareitani, jossakin vaiheessa ihastuin Blueberryyn, ja nykyään, hmmm, luen välillä Aku Ankkoja. Ehkä hauskinta on lukea joku lyhyt sarjakuva, vaikka hesarin Fingerpori, ja saada päivän naurut siitä. Tässä olisi kuitenkin kaksi viikkoa aikaa tutustua joihinkin uusiin sarjakuviin ja viedä niitä kokoontumiseen. Olisiko ideoita?

Hassua, miten meidän piiri muuttaakin koko ajan muotoaan. Melkein luokittelisin sen nyt luku-, peli- ja draamapiiriksi. Toivottavasti se on ikiliikkuja, joka yllättää meidät piiriläiset joka kerta uudelleen!

Muutama sana kirjapiiriä varten

Niinhän siinä sitten kävi, etten ehtinyt lukea Hemingwayta loppuun ennen seuraavaa kirjapiiriä. Huomenna on 10.10., Aleksis Kiven päivä ja meidän kirjapiirin toinen kokoontumiskerta. Valitsin lukemisekseni kirjan Kenelle kellot soivat (1940), jota pidetään yhtenä Hemingwayn merkittävimpänä teoksena.

Kirja sijoittuu Espanjan sisällissotaan vuoteen 1937. Päähenkilö, nuori amerikkalainen Robert Jordan, toimii räjähdeasiantuntijana hallituksen puolella fasisteja vastaan. Kirja kertoo paitsi yhdestä Robertin Jordanin saamasta sotatehtävästä myös monista pääjuonen sisään upotetuista tarinoista. Tarinoiden välityksellä sodan eri vivahteet, merkitykset ja kuvat aukeavat. Kirjan nimi tulee alun perin John Donnen runosta No Man is an Island.

No man is an island,
Entire of itself.
Each is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less.
As well as if a promontory were.
As well as if a manor of thine own
Or of thine friend's were.
Each man's death diminishes me,
For I am involved in mankind.
Therefore, send not to know
For whom the bell tolls,
It tolls for thee.

Täältä löytyy runosta jonkun laatima suomennos. Kaunis runo, jonka sisällössä on jotain samaa kuin sen mukaan nimetyn kirjan sisällössä.

Itse pidän kirjassa eniten siitä, miten henkilöhahmojen luonteet tulevat oivallisesti esiin ilman suuria adjektiiveja tai kuvailuja. Tämä tyyli jättää lukijalle tilaa muodostaa käsitys henkilöistä. Esimerkkinä tästä seuraava sananvaihto (s.60-61):

”Minä teen sen mihin minut määrätään”, Anselmo sanoi. ”Mutta jos tulee taistelu ---, toivon --- saavani kaikkia tilanteita varten hyvin selvät ohjeet siitä mitä on tehtävä, niin että voin välttää pakoon lähtemisen. Muistaakseni minulla oli Segoviassa voimakas tarve paeta.”

”Me kaksi olemme yhdessä”, Robert Jordan sanoi. ”Minä sanon koko ajan mitä pitää tehdä.”

”Siinä tapauksessa ei ole hätää”, Anselmo sanoi. ”Osaan kyllä tehdä mitä vain käsketään.”

Nyt menossa on sivu 326(/590). Ehkä mieluummin nautin joka sivusta kuin vedän tämän urakkana loppuun ennen huomista iltaa. Sitä paitsi en pääse kirjapiiriin. Tällä kertaa lentopallo vie voiton.

P.S. Kesken on myös toimittaja Timo Harakan kirja Suuri kiristys – Tie ulos eurokriisistä (2014). Äärimmäisen hyvä teos, vau. Lukekaa ihmiset, lukekaa!

Lukutoukat kokoontuu

Kävin eilen ekaa kertaa elämässäni kirjapiirissä. Kirjapiiri, lukupiiri, kirjallisuuspiiri – piiri kumminkin. Meitä oli paikalla kuusi, ja ekan kerran teema oli kunkin lempikirjat.

Melkein jokaiselle tuotti vaikeuksia valita vain yksi lempikirja. Olisi tehnyt mieli valita lempikirja kustakin kirjakategoriasta, esimerkiksi lempifantasiakirja tai lempirunokirja. Sitten kirjoja alkoi kuitenkin tipahdella, enkä ollut lukenut yhtäkään noista muiden lempikirjoista.

Kirjoittelin nimiä ylös, innostuin muutamista todella. Ensimmäiseksi aion mennä lainaamaan Ladaromaanin (nuortenkirja) ja Stephen Kingin kauhukirjan.

Itse suosittelin kirjapiirissä lempikirjanani tietysti Torkkia. Muita mainitsemiani kirjoja olivat Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä (loistavaa huumoria) sekä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (teemaan sopiva nimi).

Kirjapiirissä oli kummallista olla, kun kukaan ei oikeastaan ollut samanlainen lukija kuin itse. Oli hankala samaistua toisiin. Taisin olla aika väsynyt parin päivän muuttourakasta, ja olisin siksi kai kaivannut samaistumista ja jotain tosi helppoa. Keskustelu aaltoili muun muassa minä-kertojassa, jaarittelevassa kirjoittamistyylissä, kirjastoissa, lukemistahdissa, kirjan valitsemiseen vaikuttavissa tekijöissä, kuunnelmissa, runoissa ja näytelmissä.

Vaikka ensimmäinen kirjapiirikokemus oli minun osaltani vähän ristiriitainen, ei kyllä haittaa, että tuli mentyä. Piirin avulla lukulistallani odottaa taas paljon uusia, jännittäviä teoksia. Seuraavan kerran teema on Ernest Hemingway, joten myös hänen joku kirjansa on lukulistalla.

Olisi ihan älyttömän hienoa kuulla sinun lempikirjastasi! Ihan vain vaikka nimi ja kahden sanan perustelu niin kuin minä kerroin Hietamiehen kirjoista. Tai sitten vaikka romaanin verran perusteluita, niin kuin kirjoitin blogikirjoituksen Torkista kerran. Ihmisten lempikirjat lämmittävät mieltäni aina niin paljon.