Kirjasuositus: Eva Wahlström - Rajoilla

Oulunkylän kirjasto yllätti minut taas! Bestseller-kirjojen seasta löysin oikean kultakimpaleen: Eva Wahlströmin omaelämäkerrallisen teoksen Rajoilla (2014). Jo kirjan ulkoasu oli niin energisoiva, ettei kirjaa mitenkään voinut jättää lainaamatta.

Kirja kertoo Wahlströmin urasta nyrkkeilijänä. Nyrkkeily menee naisen elämässä kaiken muun edelle. Kipu, käyminen kuoleman rajamailla tai se tosiseikka, ettei hän pysty kävelemään, eivät estä nyrkkeilyä. Jostakin kumpuaa aina vain kasvava voima, intohimo ja rakkaus lajia kohtaan.

Opin kirjasta muutamia seikkoja, ehkä useampia kuin yleensä kirjoista. Siksikin pidin siitä niin paljon.

Opin, että jos nautinnoista kieltäytyy elämässä tarpeeksi pitkään, ei ole enää mitään, mistä nauttia. Kieltäytyminen johtaa usein pikku hiljaa siihen, ettei asiaa enää tee mieli. Jos kieltäydyt vuosia suklaasta, sitä tuskin enää tekee mieli. Jos joskus laittaisikin palan suuhun, todennäköisesti tuntisi vain huonoa omaatuntoa. Ehkä kannattaa siis yrittää nauttia niistä asioista, joista nauttii. Ikävää, jos jonain päivänä heräisi sellaiseen todellisuuteen, ettei enää nauti mistään.

Wahlströmin valmentaja Ripa sanoi, että lajissa kuin lajissa parhaaksi tulee vain harjoittamalla itse lajia. Nyrkkeilijäksi ei tulla kuntopiiriä tekemällä tai maratoneja juoksemalla, vaan nimenomaan nyrkkeilemällä. Ja luovuus useissa lajeissa monesti voittaa mielettömän kestävyyden tai voiman. Uskon, että valmentajan sanoissa on viisautta.

Ehkä parhaiten itseeni kirjassa upposi Wahlströmin periksiantamattomuus. Kun hänelle sanottiin, ettei ole salille tulemista, se on vain miehiä varten, hän meni sinne entistä päättäväisemmin. Oksennustaudissa, oltuaan muutaman vuorokauden käytännössä syömättä ja pystyssä vain ripulilääkkeiden voimalla hän meni ja voitti Euroopan mestaruuden. Maatessaan sairaalassa kuoleman kielissä hän harmitteli, kun vasta leikatun vasemman käden kuntoutus saattaa jäädä vajaaksi.

Olen yhä enemmän sitä mieltä, että intohimo rakentaa suurempia ja paremmin mieleen jääviä elämiä. Ei kenenkään elämä ole arvokkaampi kuin toisen eikä kukaan varmaankaan poistu elämästä enemmän voittajana kuin toinen, mutta kannattaisihan tämä yksi elämä kyllä elää täysillä. Nauttia ja nauraa, kun kerran niihin on annettu mahdollisuus!

Muutama sana kirjapiiriä varten

Niinhän siinä sitten kävi, etten ehtinyt lukea Hemingwayta loppuun ennen seuraavaa kirjapiiriä. Huomenna on 10.10., Aleksis Kiven päivä ja meidän kirjapiirin toinen kokoontumiskerta. Valitsin lukemisekseni kirjan Kenelle kellot soivat (1940), jota pidetään yhtenä Hemingwayn merkittävimpänä teoksena.

Kirja sijoittuu Espanjan sisällissotaan vuoteen 1937. Päähenkilö, nuori amerikkalainen Robert Jordan, toimii räjähdeasiantuntijana hallituksen puolella fasisteja vastaan. Kirja kertoo paitsi yhdestä Robertin Jordanin saamasta sotatehtävästä myös monista pääjuonen sisään upotetuista tarinoista. Tarinoiden välityksellä sodan eri vivahteet, merkitykset ja kuvat aukeavat. Kirjan nimi tulee alun perin John Donnen runosta No Man is an Island.

No man is an island,
Entire of itself.
Each is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less.
As well as if a promontory were.
As well as if a manor of thine own
Or of thine friend's were.
Each man's death diminishes me,
For I am involved in mankind.
Therefore, send not to know
For whom the bell tolls,
It tolls for thee.

Täältä löytyy runosta jonkun laatima suomennos. Kaunis runo, jonka sisällössä on jotain samaa kuin sen mukaan nimetyn kirjan sisällössä.

Itse pidän kirjassa eniten siitä, miten henkilöhahmojen luonteet tulevat oivallisesti esiin ilman suuria adjektiiveja tai kuvailuja. Tämä tyyli jättää lukijalle tilaa muodostaa käsitys henkilöistä. Esimerkkinä tästä seuraava sananvaihto (s.60-61):

”Minä teen sen mihin minut määrätään”, Anselmo sanoi. ”Mutta jos tulee taistelu ---, toivon --- saavani kaikkia tilanteita varten hyvin selvät ohjeet siitä mitä on tehtävä, niin että voin välttää pakoon lähtemisen. Muistaakseni minulla oli Segoviassa voimakas tarve paeta.”

”Me kaksi olemme yhdessä”, Robert Jordan sanoi. ”Minä sanon koko ajan mitä pitää tehdä.”

”Siinä tapauksessa ei ole hätää”, Anselmo sanoi. ”Osaan kyllä tehdä mitä vain käsketään.”

Nyt menossa on sivu 326(/590). Ehkä mieluummin nautin joka sivusta kuin vedän tämän urakkana loppuun ennen huomista iltaa. Sitä paitsi en pääse kirjapiiriin. Tällä kertaa lentopallo vie voiton.

P.S. Kesken on myös toimittaja Timo Harakan kirja Suuri kiristys – Tie ulos eurokriisistä (2014). Äärimmäisen hyvä teos, vau. Lukekaa ihmiset, lukekaa!

Kirjasuositus: Jussi Ahokas ja Lauri Holappa – Rahatalous haltuun

Muistiinpanoja

Jonotin puoli vuotta kirjastosta Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan teosta Rahatalous haltuun. Reilu sata sivua takana ja olen jo nyt ihan vaikuttunut. Suosittelenkin sinua menemään heti oman kirjastosi sivulle ja laittamaan kyseisen kirjan varaukseen!

Rahatalous haltuun on oiva katsaus kapitalismiin ja Suomessa vallitsevaan talouspolitiikkaan. Se ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa taloustekstiä. Kokeile!

Jotta innostuisit, kerron lyhyesti johdannon jälkeisestä kakkosluvusta Mitä raha on? Tein siitä muistiinpanot, etten unohtaisi kaikkea; seuraavat rivit ovat siis oikeastaan muistiinpanojani.

Luvussa käydään läpi rahan syntyteorioita. Ensin kerrotaan valtateorian mukainen tarina, jonka Adam Smith ja kumppanit ovat kehittäneet. Tämä tarina on sama, jonka Matti Pohjola opetti myös minulle Aalto-yliopistossa Taloustieteen perusteet –kurssilla.

Hyödykerahateorian mukaan rahan synty tapahtui suunnilleen seuraavalla tavalla (teoria ei saa mitään tukea historiallis-antropologisista tutkimuksista!):

1        Työnjaon alettua ihmiset tuottivat hyödykkeitä yli omien tarpeidensa

2      Sisäinen halu ohjasi ihmiset vaihtokauppaan keskenään

3        Hyödykkeiden vaihdettavuuden/jakamattomuuden ongelma (esim. miten vaihtaa suola lehmään?)

4        Vaihdetaan ensin hyödyke toiseen hyödykkeeseen ja sitten vasta haluttuun hyödykkeeseen

5        Helposti vaihdettavasta hyödykkeestä alkaa muodostua hyödykeraha

6        Lopulta hyödykerahaksi valikoituvat jalometallit (hyvät ominaisuudet, mm. kestävyys, jaettavuus…)

7        Näyttämölle astuu valtio, joka alkaa suojella yksilöitä rahaan liittyviltä petoksilta, esim. rahan väärentämiseltä

Tärkeimpiä asioita teorian taustalla ovat IHMISEN ITSERAKKAUS JOKAISEN VALINNAN TAUSTALLA ja RAHA VAIHDON VÄLINEENÄ.

Luottorahateorian (mm. Alfred Mitchell-Inness) mukaan rahan synty tapahtui aika eri tavalla. Tätä teoriaa tukevat antropologiset tutkimukset ihmiskunnan historiasta.

1        Hallitsija tarvitsee sotilaita

2        Hallitsija alkaa maksaa sotilaille kolikoilla, joihin painettu hänen kuvansa

-          Kuva kertoo kuka on velallinen

-          Hallitsijan lupaus, että hän vaihtaa kolikon hyödykkeisiin

3        Hallitsijalle tulee ongelma, miten saada vaihdettua kaikki kolikot hyödykkeisiin

4        Hallitsija ratkaisee ongelman alkamalla kerätä veroja alamaisiltaan

-          Verot voisi kerätä hyödykkeiden muodossa, mutta hallitsija haluaakin ne liikkeelle laskemiensa kolikoiden muodossa

5        Alamaisilla tarve saada kolikoita sotilailta, jolloin he alkavat vaihtaa kolikoita hyödykkeisiin

Blogitekstin alussa olleet kuvat ovat muistiinpanoni tästä osiosta. Erittäin tieteellistä ja vakuuttavaa jälkeä, kuten voitte huomata.

Tämän teorian tärkeitä pointteja ovat IHMISTEN VÄLINEN LUOTTAMUS (esim. sotilaat luottavat, että hallitsija antaa heille hyödykkeet kolikoita vastaan), RAHA MAKSUVÄLINEENÄ, LUOTTO- JA VELKARAHA, RAHAN SOSIAALINEN MERKITYS, VALTION ROOLI ja VEROJEN MERKITYS.

Mihin teorioiden erot johtavat käytännössä?

Hyödykerahateorian mukaan kokonaisrahamäärän kasvu (valtio painaa lisää rahaa) johtaa inflaation kiihtymiseen. Tämä johtuu siitä, että teorian mukaan rahan arvo määräytyy sen mukaan, kuinka paljon sitä on liikkeellä. Raha on siis pelkkä vaihdon väline.

Luottorahateorian mukaan raha kertoo velkasuhteista. Uutta rahaa syntyy uusien velkasuhteiden myötä. Velkaa otetaan, jotta voidaan rahoittaa kulutusta tai investointeja. Näin ollen tuotanto (kulutus, investoinnit) ja rahan määrän kasvu ovat yhteydessä toisiinsa. Kokonaisrahamäärän kasvu ei siis johda inflaation kiihtymiseen, jos kokonaistuotanto kasvaa samalla.

Saattaa kuulostaa vähän hölmöltä, kenties siksi kun tein muistiinpanot alun perin vain itseäni varten. Muistiinpanot myös yksinkertaistavat asioita, ja todellisen kuvan saat vain lukemalla itse kirjan.

On kummallista, että yksi kauppatieteiden opintojeni kulmakivistä onkin tuulesta temmattu tarina. Kun tuollaisen kulmakiven päälle rakennetaan uutta, on kaikki melko hataralla pohjalla.  

Kirjasuositus: Mikael Forssell ja Erkki Alaja – Vielä yksi maali

Minusta on aina mielenkiintoista kysellä ihmisiltä heidän lempikirjoistaan. Tunnen pääseväni syvemmälle toisen ajatuksiin, jos tiedän hänen lempikirjansa. Tämä piirre minussa johtuu tietysti siitä, että olen itse kova lukemaan. Kuvittelen sitten lempikirjan kertovan paljon ihmisestä. Usein on kuitenkin käynyt niin, ettei tuon toisen lempikirja ole sanonut minulle yhtään mitään. Olen silti saattanut luokitella ihmisen vastauksen perusteella edes yrittämättä tutustua tuohon kirjaan. Jaa, tuo on ihan tosikko, tykkää vain tietokirjoista. Ai, tuo ei kestä aikuisten todellisuutta kun on noin jämähtänyt lapsuuden kirjoihin.

Yhtenä alkukesän päivänä sitten taas juteltiin muutaman kaverin kanssa kirjoista. Keskustelun perusteella lukulistalleni päätyi Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym sekä Mikael Forssellin ja Erkki Alajan Vielä yksi maali. Coelho oli hyvä, mutta Forssellin elämäkerta jotenkin niin uusi lukukokemus, että se jäi lähtemättömästi mieleen.

Forssell kertoo kirjassa kasvustaan ammattilaisjalkapalloilijaksi. Alkuun pieni poika käyttää kaiken aikansa pallon kanssa kneppailuun ja taiturointiin. Toisten poikien ponnautteluennätykset on pakko saada rikottua ja maalinteko on jo tuolloin tärkein asia elämässä. Vauhtia ei hidasta, vaikka Punavuoren kenttä on jäässä tai talonmies ajaa jalkapalloilijanalun porttikongista harjoittelemasta.

Myöhemmin tulee menestystä. Paljon menestystä. Mutta myös vastoinkäymisiä; loukkaantumiset pakottavat pysähtymään. Kuka tahansa voisi kuitenkin ottaa oppia Forssellin asenteesta loukkaantumisten jälkeen. Päämäärä on niin selkeä, ja sen eteen tehdään kaikki: on päästävä takaisin pallon luokse.

Luin kirjaa kahdella eri tavalla. Ensiksi se oli minulle oppikirja jalkapallon maailmaan. Valioliiga, Bundesliiga, Mestarien liiga, jalkapallon taktiikat, maailman ja Suomen parhaat jalkapalloilijat, harhautukset pallon kanssa, erilaiset valmentajatyypit ja maalinteko tulivat tutuiksi. Moni muukin asia oikeastaan, mutta turhaan tässä kaikkea kertaan. Etukäteen tiesin jalkapallosta sen verran, että olen kaksi kertaa pelannut paljain varpain biitsifutista rannalla ja kaksi kertaa muuten futista sekä katsonut ehkä noin neljä ottelua viime MM-kisoista. Suomalaisista jalkapalloilijoista tiesin tasan Jari Litmasen entuudestaan.

Toiseksi oli hienoa tutustua ihmiseen, joka on antanut koko elämänsä urheilulle. Kirjasta välittyivät intohimo, rakkaus ja itsekkyys. Menestyvän urheilijan täytyy olla intohimoinen ja rakastaa lajiaan; maalintekijän tulee olla itsekäs. Peilasin omaa rakkauttani pallopelejä kohtaan tuohon Forssellin intohimoon. Pystyin yllättäen monissa tapauksissa jakamaan nuo tunteet, ehkä siksikin tykkäsin kirjasta. Sen, miten on aina polte pelaamaan. Sen, miten loukkaantumiset vievät hetkeksi koko elämän käsistä. Sen, miten tykkään harjoitella myös itsekseni.

Voisi kuvitella, että vahvin ero minun ja Forssellin välillä on se, että Forssell on lahjakas, minä en. Itse kuitenkin näen vielä vahvempana sen, että minä haluan toisinaan chillata, Forssell ei. Se olikin yksi kirjan mielenkiintoisimmista asioista: miten joku ei oikeasti osaa ottaa rennosti, ei tiedä mitä se tarkoittaa. Tuntui, että Forssell käytti jokaisen hetken elämästään tullakseen paremmaksi urheilijaksi, paremmaksi jalkapalloilijaksi, paremmaksi maalintekijäksi. Normaalille oleskelulle ja hetkestä nauttimiselle ilman sen kummempia päämääriä ei ole aikaa.

Luulin, että tuollaiseksi voi kasvaa vain kulttuurissa, jossa kaikki muut toimivat täydellä höyryllä koko elämän ja arvostavat työtä ylitse kaiken muun. Esimerkiksi Etelä-Koreassa lapset menevät kouluun usein 3-vuotiaina. Kouluputki kulkee peruskoulusta lukion kautta yliopistoon. Jo pieninä lapset tekevät helposti 12-tuntista työpäivää. Tavallisen koulupäivän jälkeen mennään yksityiskouluun, jonka vanhemmat kustantavat. Jos lapset eivät käy yksityistunneilla iltaisin, heidän mahdollisuutensa hyvään koulutukseen suhteessa muihin huononevat merkittävästi. Tutustuessani korealaiseen kämppikseeni olin ihan järkyttynyt, ettei hän ollut ikinä esimerkiksi uinut tai pelannut mitään. Korealaisen tie on hyvin erilainen kuin Forssellin, mutta kumpikaan tie ei juuri anna mahdollisuutta chillaukseen.

Pidin aiemmin chillailun taitoa itsestäänselvyytenä. Yhtäkkiä arvostan sitä ihan mielettömästi. Osaan höllätä, ottaa rennosti, nauttia myös tekemättömyydestä. Mitä ihmettä chillaukseen kykenemätön ihminen tekee, jos menettää kaiken sen, mitä on tehnyt elämässään siihen asti? Urheilijalla tulee jo melko aikaisessa vaiheessa eläkeikä vastaan, 50 miljoonasta korealaisestakin varmaan paria prosenttia eli joitakin miljoonia ihmisiä työkyvyttömyys voi uhata jossakin vaiheessa elämää. Mitä he sitten tekevät? Opettelevat siinä vaiheessa nauttimaan muusta elämästä? Voiko pakotettuna opetella nauttimaan hetkestä?

Forssellin ja Alajan kirjoittamaa kirjaa jää miettimään jälkikäteen. Olen palannut siihen viime viikkoina usein. Kävin jopa katsomassa Youtubesta Maradonan maalin MM-kisoista 1986 ja Ronaldon parhaita otteita koontivideolla. Ja tietysti Forssellin ensimmäisen pelin Chelsea-paidassa, kun hän 17-vuotiaana teki debyytissään kaksi maalia. Kai nuo tuollaiset hetket kantavat urheilijaa vielä sittenkin, kun ammattiurheilijan ura alkaa olla takanapäin.

Kirjasuositus: Juhana Torkki - Tarinan valta

Olen harvoin lukenut näin inspiroivaa kirjaa ja siksi haluankin jakaa kokemuksen kanssanne. Olen lukenut myös aiemman Torkin kirjan Puhevalta, ja sen takia Tarinan valta osuikin silmääni seikkaillessani Pasilan kirjastossa. Bestseller-kirjojen laina-aikahan on Helsingin kirjastoissa seitsemän päivää, mutta pidin Tarinan valtaa vähän yliaikaa, koska en millään raskinut luopua siitä. Nyt jo vähän ikävöin tuota kirjaa ja sen inspiroivia oivalluksia.

Kirja yksinkertaisuudessaan kertoo tarinasta. Mikä on tarina, mistä se koostuu, mikä tekee tarinasta hyvän? Kirjassa analysoidaan muun muassa Steve Jobsia, Barack Obamaa, Timo Soinia ja Nelson Mandelaa. Näiden suurten puhujien ja kansan suosikkien avulla käsitellään sitä, miten nimenomaan tarinat heidän puheissaan vetoavat ja vetosivat kansaan.

Kerron nyt neljä yksittäistä asiaa, jotka erityisesti jäivät kirjasta mieleen.

Ensimmäisenä ja päällimmäisenä on seikka, jonka varmasti muistan loppuikäni: ihmismielen taipumus jakaa asiat kahtia. On olemassa hyvä ja on olemassa paha, välimaastoa ei ole. Mitä suurempi tietotulva, sitä mieluummin aivot jäsentävät asiat kahteen. Mustavalkoinen todellisuus. Kerron lyhyesti yhden tarinan Torkin kirjasta, joka sijoittuu Intiaan - varmaan moni muistaa tämän tapauksen uutisoinnista. Intian pääkaupungissa Delhissä raiskattiin ja pahoinpideltiin raa’asti 23-vuotias nainen joulukuussa 2012. Tekijöinä oli kuusi miestä. Ennen vaipumista koomaan nainen ehti sanoa sanat ”haluan elää”. Intian kansa oli raivoissaan teosta ja halusi raiskaajat tuomiolle. Entä miten Intian poliittinen eliitti vastasi kansalle? Ensinnäkin se siirsi tuon koomassa olevan naisen Singaporeen kuolemaan, koska pelkäsi kansan reaktiota, jos nainen kuolisi Delhissä. On kiistanalaista, kuinka paljon lentomatka heikensi naista, mutta pian Singaporeen saapumisen jälkeen nainen kuoli. Poliitikot eivät alkuun kommentoineet koko tapausta mitenkään; viiden päivän päästä pääministeri astui esiin ja luki televisiossa valmiiksi kirjoitetun puheen. Poliitikkojen tavasta kommunikoida paistoi ylipäätään haluttomuus keskustella kansan kanssa sekä tunneälyn puuttuminen lausunnoissa. Yksikin poliitikko kehotti surevaa ja raivostunutta kansaa menemään juhlimaan, koska seuraavana päivänä olisi joulu.

Mitä teille jää tästä tarinasta mieleen? Kuvittelisin, että muistatte viattoman naisen ja raa’at ja väkivaltaiset roistot sekä paatuneen Intian poliittisen eliitin ja muutosta haluavan, hyvän kansan. Ikivanhat aivomme kaipaavat tarinoihin hyvää, vahvaa sankaria ja pahoja roistoja. Tuskin Intian tapahtumien kulku on ollut näin yksinkertainen tai siihen osallistuneiden henkilöiden luonne näin yksijakoinen, mutta mitä useammin tarina toistuu, sitä vahvemmin korostuvat vain nuo tietyt piirteet. Itse koin tämän ihmisaivojen taipumuksen ymmärtämisen jotenkin tosi valaisevana. Ymmärsin selvemmin, miksi koulussa on aina korostettu asioiden kyseenalaistamista. Asioiden kulusta voidaan antaa monta erilaista kuvausta, ja niistä jokainen voi olla totuudenmukainen kertojalleen. Aloin esimerkiksi miettiä, miten länsimaisesti värittynyttä Suomen median tiedotus Ukrainan kriisistä on ollut – onko Venäjä sittenkään tarinan roisto?

Toinen mieleen jäänyt asia liittyykin tiukasti edelliseen eli muutama pointti journalismin nykytilasta. Aiemmin lehdistön rooli oli välittää objektiivista tietoa kansalle; nykyään tuo rooli on mennyt vahvasti siihen, että kirjoitetaan yleisön mielestä kiinnostavia tarinoita. Internetin ja älylaitteiden tukemassa informaation ähkyajassa ihmiset etsivät helppoja, samaistuttavia tarinoita luettavakseen. Torkin mukaan tarinoissa ongelmana on se, että ne myyvät jotain maailmankuvaa – ovat jo ottaneet jonkin kannan asioihin. Jos uutisen rakenne ei vastaa maailmankuvaamme, sen lukemisesta tulee ärtynyt olo (Torkki 2014, 150). Jos sama lehti toistuvasti kirjoittaa oman maailmankuvan vastaisia uutisia, jää lehti lukematta. On pelottavaa ajatella, ettemme enää saa välttämättä oikeaa tietoa tapahtumista median välityksellä, vaan valmiiksi kannan ottaneita tarinoita. Ja että me vielä kaiken lisäksi haluamme sitä. Olisiko sittenkin puhuttava ihmismielen rappiosta eikä journalismin rappiosta?

Yrityksiä varten Torkki antaa kaksi neuvoa yrityksen tarinan rakentamista varten. Ensimmäinen koskee asiakkaita. Yrityksen tulisi kohdella asiakkaita niin, että ne kertovat yrityksen tarinaa eteenpäin. Kirjan esimerkkionnistujana mainitaan verkkokenkäkauppa Zappos. Toinen neuvo koskee yrityksen työntekijöitä. Yrityksen tulisi auttaa työntekijöitä muistamaan, että he ovat ylpeitä yrityksestä. Tästä kirja antaa esimerkkinä suomalaisen henkilöstövälittäjän Baronan. Onnistuneen yritystarinan luominen kuulostaa yhtäkkiä aika yksinkertaiselta! Jos tämä aihe kiinnostaa enemmän, niin Torkki kirjoitti siitä vastikään NBF:n blogiin (Does Your Company Have a Story?).

Viimeisimpänä mieleen jääneenä asiana on Nelson Mandela. Ennen kirjan lukemista tiesin käytännössä kolme asiaa Mandelasta: Mandela kuoli hiljattain, toimi pitkään Etelä-Afrikan presidenttinä ja liittyi jotenkin apartheidiin aikoinaan. Mutta mikä, mikä uskomaton tarina tuo Mandelan elämä olikaan! Seuraavana lukulistallani onkin Mandelan omaelämäkerta Pitkä tie vapauteen (1995).

P.S. Jos haluatte vielä osoituksen Torkin kirjoitus- ja tarinankerrontataidoista, niin käykää lukemassa hänen vähän vanhempi blogikirjoituksensa Psykologinen pääoma -blogisivustolta.