Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. lokakuuta 2014

Luottamuskeiju



Rakastan uusia sanoja. Uudet sanat osuvat korvaan, herättävät kiinnostuksen. Mikä tuo sana on, mistä se tulee, kuka sen on alun perin sanonut? Mitä se edes tarkoittaa?

Luottamuskeiju on yksi hienoimpia uusia sanoja, joihin olen ikinä törmännyt. Sen on keksinyt yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja taloustieteen nobelisti Paul Krugman. Confidence fairy, luottamuskeiju. Luottamuskeiju leijuu ilmassa sumuttaen taikapölyä eli luottamusta markkinoille. Se on vähän sama kuin ajattelutapa, että jos vain tarpeeksi uskotaan, niin kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Timo Harakka kirjoittaa luottamuskeijusta ja sen taustoista kirjassaan Suuri kiristys (2014).

Keväällä 2010 Alberto Alesina ja Silvia Ardagna julkistivat uusia tutkimustuloksia talouskasvusta. Heidän tekemänsä laajan tutkimuksen mukaan valtiontalouden leikkaukset eivät heikennä talouskasvua. Päinvastoin tutkijat kertoivat, että leikkaukset supistavat budjettivajeita ja vähentävät velka/bkt –suhteita.  Tätä uutta mallia alettiin kutsua nimellä laajentava supistaminen eli expansive austerity. (Mt. 50).

Tähän hetkeen asti Euroopassa oli Harakan mukaan toteutettu keynesiläistä, yhdysvaltain mallin mukaista talouspolitiikkaa. Valtiot olivat taistelleet lamaa vastaan investoinneilla (esim. saksalaiset autobahnit), alhaisilla koroilla ja velkaantumalla. Alesinan ja Ardagnan tuotua tutkimuksensa julkisuuteen suunta vaihtui. Valtiontaloutta alettiin kiristää, ja toivottiin ja uskottiin sen tuovan talouskasvua.

Kun Yhdysvaltojen talouskasvu vuosina 2010-2013 oli 6,2 prosenttia, euroalue ylsi 0,5 prosentin kasvuun. Niiden euromaiden, joissa toteutettiin suurin kiristys, talous kasvoi vähiten ja velan bkt-osuus eniten. (Mt. 186).

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) tuomitsi Alesinan ja Ardagnan tutkimuksen jyrkästi jo syksyllä 2010. Se toteutti oman tutkimuksen samoilla aineistolla, ja löysi monia merkittäviä virheitä Alesinan ja Ardegnan tutkimuksesta. Tutkijapari A&A oli esimerkiksi tulkinnut Suomen IT-huumavuoden 1999 omalla tavallaan. Tuona vuonna Helsingin pörssin arvo nousi 70 prosenttia, jonka vuoksi osinkojen ja optioiden verotulot kasvoivat. Tutkijaparin tulkinta oli, että Suomessa kiristettiin veroja, jonka takia saatiin talouskasvua. (Mt. 183).

Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan komissio päättivät kuitenkin toteuttaa laajentavan supistamisen politiikkaa. Uskottiin luottamuskeijuun, joka toisi valtiontalouden supistamisen myötä luottamusta yksityiselle sektorille. Luottamuksen taas piti lisätä yksityistä kysyntää. Harmi, ettei luottamuskeiju ollut todellinen. Harakka kirjoittaa laajentavasta supistamisesta, että --- koko oppi on satua, joka perustui vain Brysselin taikapölyyn (mt. 190).


Termi luottamuskeiju on jäänyt elämään, vaikka usko A&A:n teoriaan alkaa vihdoin olla mennyttä. Esimerkiksi Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta käytti sitä HS:n haastattelussa ja ekonomisti Ralf Sund STTK:n blogissa. Englanninkielinen termi confidence fairy elää vielä voimakkaammin. 

Kuvasieppaus Timo Harakan Facebook-sivulta. Uskookohan Stubb vielä luottamuskeijuun?
Harakan kirjahan on muuten ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi. Kirjan ehdokkuus on perusteltu seuraavasti:

Vuoden paras talouskirja ja vuoden paras Eurooppa-kirja. Teos tarkastelee talouskysymyksiä laajemmin kuin vain kansallisesta näkökulmasta. Argumentteja riittää, mutta niistä ei tarvitse olla samaa mieltä.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Naikkonen vai muija?


                                  Kuvan lähde: FreeDigitalPhotos.net
”Meijän veljien kämpän vuokras joku naikkonen niitten reissun ajaksi”. Jotenkin näin totesi yksi kaveri tässä muutama päivä sitten. Naikkonen? Aha, mieleeni nouseekin tietty hyvin stereotyyppinen kuva naisesta. Minun mielessäni naikkonen on hoikka, tosi laitettu, ei kovinkaan älykäs ihminen. Melko lähellä blondia, mutta siinä missä blondi voi olla suloisella tavalla blondi, niin naikkosta en mielellään lähestyisi. Sanon ajatukseni ääneen ja yllätyn siitä, mitä tuo kaveri vastaa. Hänelle naikkonen on aika lailla sama kuin tyttö tai nainen, mutta nuo (minun suosimani) sanat ovat hänen suuhunsa ehkä vähän tylsiä. Hän kertoo myös käyttävänsä sanaa muija toisinaan, eikä siihenkään liity mitään sen kummempaa.
Wikisanakirja kertoo, että naikkonen on kevytkenkäinen, huoleton nainen. Mielenkiintoista, en itse liittänyt sanaan suoraan kevytkenkäisyyttä, vaikka ehkä jotain siihen viittaavaa. Entä mitä sanotaan muijasta? Sanalle löytyy kolme eri selitystä. Ensimmäinen kertoo, että muija on halventava nimitys ja arkikieltä. Toinen viittaa muijan tarkoittavan vaimoa ja kolmas äitiä. Itse olen törmännyt ainoastaan siihen, miten jotkut pojat puhuvat muijasta, kun tarkoittavat tyttökaveriaan.   
Entä akka, likka, tytsy, typy, eukko, emäntä, muori tai ämmä?
Olen aina ollut sitä mieltä, että suomenkieli on rikas. Sanat ovat usein tosi kuvaavia, ja tuntuu, että samalle sanalle löytyy tosi monia hieman erivivahteisia synonyymeja. Mietitään vaikka sitä tapaa, jolla ihminen puhuu ollessaan ärtynyt. Mieleeni tulee ainakin ärjyä, karjua, huutaa, rähistä, raivota, jyristä, rääkyä, kiljua, kirkua, meluta, ulvoa, jylistä ja raakkua. Nämä verbit ovat aika lähellä toisiaan, mutta silti jokaiseen liittyy oma vivahteensa.
Sanat, joissa ärrää ei ole paljoa, mielletään usein kauniiksi. Solina, kuulas, humala, pilvenhattara, loiva, humiseva, huuhkaja, kimallus – lempisanojeni lista on kai loputon.
Usein sanasta tekee kuitenkin kauniin tai ruman siihen liittyvä tiedostamatonkin assosiaatio. Olet ehkä tuntenut jonkun tosi ärsyttävän Annan (anteeksi kaikki Annat!), minkä takia Anna kuulostaa sinun korvaasi rumalta. Omaan korvaani taas särähti tosi pitkään sanayhdistelmä maistuu hyvälle, kun omassa murrepiirissä tai kotona käytettiin muotoa maistuu hyvältä.
Toisinaan sanan tarkoitus tekee periaatteessa muuten rumankuuloisesta sanasta kauniin. Omasta mielestäni rakkaus ärrineen on aika kova ja ruma sana, mutta sanan tarkoitus tekee siitä kauniin. Siihen liittyy positiivinen assosiaatio.
Olen huomannut, että ihmisten suullinen ja kirjallinen kielenkäyttö saattavat erota paljon toisistaan. Erityisesti puhutussa kielessä murteet ovat vahvasti esillä. Murteet rakentavat maantieteellisellä alueella jonkinlaista kollektiivista identiteettiä. Puhunko tätä murretta, haluanko olla osa tätä kulttuuria? Toisinaan myös murteisiin liittyy kummallisia assosiaatioita. Henkilökohtaisesti en esimerkiksi voi melkein sietää oulua. Toisaalta tuo inho on ehkä poistumassa, koska huvituin suuresti Oulusta kertovasta laulusta Ihimeteltävää. Käykää kuuntelemassa!
Omasta kirjallisesta ilmaisustani sain äskettäin veljeltä palautetta. Veli koki, että kirjoitan vaikeasti. Käyttämäni sanat kuulemma ovat ainakin välillä outoja tai vaikeita.
Tavallaan olisi mukava miellyttää kaikkia. Olisi hienoa, että tulisi ainakin ymmärretyksi. Sitten kuitenkin, miettikääpä Suomea, jossa kaikki puhuisivat ja kirjoittaisivat samalla tavalla! Sanojen variaatiota supistettaisiin, nainen olisi nainen eikä enää ikinä naikkonen tai muija. Enää huudettaisiin, ei ärjyttäisi tai raakuttaisi. Voi että, olisihan se tylsää!
Tiedä vaikka minäkin vielä joskus rikastuttaisin kielenkäyttöäni uudella sanalla. En vain osaa päättää, kumpi olisi vähemmän hirveä, naikkonen vai muija.
 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Toimittaja Heikki Aittokoski muuten argumentoi myös sanojen käytöstä viikko sitten HS:n kirjoituksessaan.